Erään murhaajan tarina: Parfyymi

Kirja vuodelta 1985. Kirjan kansissa tarina 1700-luvun Ranskasta, hieman ennen vallankumousta ja giljotiinin alle joutuvia kuninkaallisia. Pääosassa murhaaja, joka valikoi uhreikseen nuoria naisia näiden tuoksun takia.

Joku suositteli Patrick Süskindin kirjoittamaa Parfyymia, kun halusin kirjoittaa omiin teksteihini hajuaistin varassa toimivan hahmon. Jotta saisin ideoita.

Näin kirja alkaa:

Ranskassa eli 1700-luvulla mies, joka kuului aikakautensa nerokkaimpiin ja vastenmielisimpiin hahmoihin, vaikka moisista ilmestyksistä ei noihin aikoihin ollutkaan minkäänlaista pulaa. Tämä kirja kertoo hänen tarinansa. Hänen nimensä oli Jean-Baptiste Grenouille...

Mikään tositarina tämä ei tietenkään ole. Se on kertomus ihmisestä, joka vastoin kaikkia odotuksia onnistui syntymään ja jäämään eloon jätteelle ja kuolemalle tuoksuvassa Pariisissa. Grenouille itse ei tuoksu millekään, hän on epänormaalin tuoksuton. Mutta sitkeä hän: yksikään ajan kulkutauti ei saa häntä hengiltä.

Grenouille on nero tavalla, jota eivät ymmärrä ihmiset, jotka näkevät vain sen, mitä silmät heille välittävät. Grenouillella on ilmiömäinen hajuaisti. Parfymöörit eli tuoksujen kehittelijät osaavat kyllä ottaa tästä köyhästä ja hajuttomasta kulkijasta hyödyn irti uusia tuoksuja kehitellessään. 

Grenouille päätyy Pariisista Grasseen, provencelaiseen kylään, joka on parfyymien keskus. (Olen käynyt siellä ja kulkenut ohi useammastakin parfumeriesta.) Eräänä päivänä Grenouille saa nenäänsä täydellisen enkelin tuoksun. Hän lähtee seuraamaan tuoksua ja jäljittää sen nuoreen tyttöön.  

Ja murhaaja on syntynyt. Sarjamurhaaja. Tuo enkelimäinen tuoksu on pakko saada jäljiteltyä pulloon, ja se vaatii tuoksun kantajan kuolemaa.

Grasse syyskuussa 2023

Parfyymissa ei ole kyse vain sarjamurhaajasta. Siinä on myös yhteiskunnallinen näkökulma. Mitä tapahtuukaan ihmiselle, joka on syntymästään asti toisten halveksima, kavahtama, välttelemä ja hyväksikäyttämä.

Lähdin hakemaan kirjasta ideoita henkilöhahmoon, jota johdattaa hajuaisti. Sain niitä. Kirjassa oli paikoin omaan makuun liian raskaasti kuvailua, mutta oli virkistävää havainnoida ympäristöä hajuaistin kautta näköaistin sijaan. 

Oma hajuaistini on aika herkkä ja vahvat tuoksut tekevät huonon olon. Maailma näyttää aika erilaiselta, kun sen aistii hajuaistin kautta.

Savupiipuista löyhkäsi rikki, nahkurinverstaista leyhyi ilmoille syövyttävien lipeävesien katku ja teurastamoista hyytyneen veren haju. Ihmiset haisivat hielle ja pesemättömille vaatteille; heidän suussaan haisivat mädänneet hampaat, heidän vatsastaan huokui sipulimehun haju, ja jos heidän nuoruusvuotensa olivat jo kaukana takanapäin, heidän ruumiinsa lemahtivat vanhalle juustolle ja hapantuneelle maidolle ja milloin minkäkinlaisille kasvannaisille.