Olisiko minusta yrittäjäksi?

Annoin sille pikkusormen. Sitten peukalon. Nyt se istuu kämmenellä. Se on laittanut minut miettimään, että voisinko alkaa yrittäjäksi.

Ajatus alkoi itää, kun aloitin työnohjausopinnot. Tai ehkä jo ennen sitä. Ehkä opinnot olivat seurausta aivomuhkurassa muhivasta häivähdyksestä, toiveesta, että pääsisin toteuttamaan itseäni aivan uudella tavalla. 

Häivähdys pääsi kehittymään ohi kiitäväksi ajatukseksi, jolle kuitenkin naurahdin: "No huh, yrittäjyys vasta hullun hommaa olisi!" Muistan tuon hetken. Olin kitkemässä rikkaruohoja kukkapenkistä ja kuuntelin podcastia, jossa joku kertoi yrittäjäksi ryhtymisestä. Kykin takapuoli pystyssä, vapautin maksaruohoa voikukan ikeestä, ja huomasin innostuvani. Yrittäjyydestä, en voikukasta. 

Tuo hölmöltä tuntunut ajatus parkkeerasi jonnekin taustalle ja alkoi kasvaa ideaksi, joka pulpahtaa nykyään esiin yhä useammin. Nukkumaan mennessä. Lenkillä käydessä. Suihkussa. Siellä, täällä, olkapäällä.

Miksi alkaisin yrittäjäksi?

Että pääsisin toteuttamaan itseäni aivan uudella tavalla. Noin kirjoitin tuohon alkuun. 

Se yrittäjyydessä kiehtoo. Vapaus yhdistellä eri osa-alueilta keräämääni osaamista ja luoda siitä jotain uutta. Haluaisin ohjata eri ikäisiä ihmisiä. Tarjota opinto-, ura- ja työnohjausta. Kouluttaa. Ehkä opettaakin. Ohjata kirjoittamista. Ehkä kirjoittaa.

Vapaus vetää puoleensa. Ei työn määrän väheneminen vaan vapaus päättää sen sisällöstä. Vapaus kehittää kombo, jota ei ehkä ole vielä olemassa. Enkä laittaisi pahitteeksi vapauttaa rytmittää omaa työtä tai työskennellä välillä vaikka pihakeinusta käsin.

Voinko epäonnistua yrittäjänä?

No onhan siihen erittäin suuri todennäköisyys. Mutta onko se epäonnistuminen, jos yrittää, ja toteaa, että ei ottanut tuulta alleen? Onhan mulla edelleen pätevyys toimia opetusalalla ja voisin palata siihen. 

Toki kirpaisisi luopua elämäni ensimmäisestä toistaiseksi voimassa olevasta työpaikasta, jonka sain vasta nelisen vuotta sitten. Säännöllisestä palkasta. Työterveydestä ynnä muusta. Luopuminen työstä teinien kanssa nipistäisi aika paljonkin. Jättäisin varmuuden ja alkaisin kerätä elantoa hyvin pienistä ja epävarmoista puroista. 

Puhumattakaan siitä, että tämä maailmantilanne ei tunnu rohkaisevan riskinottoa. 

Mutta kuinka paljon kirpaisisi jälkikäteen ajatus, että entä jos olisin sittenkin... ja onko maailma milloinkaan valmis ja täydellinen. Oma isäni alkoi yksityisyrittäjäksi 90-luvun laman aikana, kun työt menivät alta. Hän toimi yrittäjänä eläkeikään asti.

Onko minulla yrittäjän ominaisuuksia?

Ehkä on, ehkä ei. 

Epävarmuuden sietokyky, organisointitaito, luovuus, sinnikkyys, ennakkoluulottomuus - niitä mulla on. Ja sitten on paljon ominaisuuksia ja taitoja, joita mulla ei ole. Osan niistä voi ehkä oppia. Hyvä liikeidea on kai ensimmäinen kulmakivi.

Muistan hetken - olin kai lukio-ikäinen - kun isäni kertoi saaneensa uuden toimeksiannon. Häneltä oli kysytty, olisiko hänellä osaamista eräässä asiassa, ja hän oli vastannut, että on. Sitten piti enää vain mennä kirjastoon ja opiskella asia. Homma hoitui.

Ehkä tässä asiassa pitää luottaa itseensä. 

En oikein vielä tiedä, missä vaiheessa olen näissä ajatuksissani. Ehkä ne laantuvat ja ovat muutaman kuukauden päästä muisto vain. Tai sitten ne keräävät voimaa ja alkavat puhaltaa myrskyisämmin. 

Katsotaan miten käy. Kuulen mielelläni kokemuksista, jos tekstin toisella puolen on ihmisiä, jotka ovat ottaneet loikan ja työllistävät itse itsensä!