Pakkaspäiviä puutalossa

Ilmalämpöpumppu hyytyy, kaikki patterit eivät toimi, aamulla alakerrassa on 16 astetta lämmintä. Talon puuseinät naksahtelevat pakkasessa, ikkunan sisäpinnan alareunaan on tiivistynyt kosteutta pyykin kuivatuksen takia, ja se on jäätynyt lasin sisäpuolen ja verhon väliin.

Sellaista on 50-luvulla rakennetussa rintamamiestalossa, kun pakkasasteet valuvat kahdenkymmenen hyytävämmälle puolelle ja pysyvät siellä monta päivää putkeen. Kiskon villasukkia jalkaan, laitan päälle villapaidan ja fleecen ja yritän pysyä liikkeessä. Äärimmäisin kokemus löytyy keittiön nurkasta: pöydän ääressä ikkunan vieressä on paikka, jossa on talon viilein kohta. Kaikissa ulkoseinissämme ei ole ajanmukaisia eristeitä ja alkuperäisistä ikkunoista vetää tiivistyksistä huolimatta.

Kyllä talossamme lämmitys on. Vesikiertoiset patterit lämpiävät (vieläkin) öljyllä - asia, johon on kai pakko tarttua jollakin aikavälillä. Seinällä puhkuu yksi ilmalämpöpumppu, jota voisin melkein silitellä myötätunnosta, niin hyvin se jaksaa lämmittää. Pitkälle syksyyn se toimii ainoana sisäilman lämmönlähteenä ja tällä viikolla se jaksoi puhaltaa urheasti, kunnes alkoi hyytyä viidentenä kovana pakkaspäivänä. 

Takka. Talon sydän. Se oli yksi asioista, joihin ihastuin, kun harkitsimme talon ostoa. Ostoa harkitessamme olin kauhuissani, kun kuulin erään toisen taloa kiertelevän puhuvan takan purkamisesta. Hän ei saanut takkaa, me saimme, ja se lämpiää kerran päivässä näin kovilla pakkasilla. 

Pakkaset muistuttavat lämmitysremontin tarpeesta, ainakin ensin pattereiden fiksaamisesta. Talomme ei ole energiatehokkain eikä vanhasta puutalosta sellaista viimeisen päälle saakaan. Pienemmillä pakkasilla asia ei tule edes mieleen, mutta kun kylmimpänä hetkenä istun sohvalla viltti päällä ja juon kuumaa kahvia, alan kummasti miettiä, kuinka pitkään näitä pakkasia on tiedossa. 

Minulla ei ollut romanttisia harhakuvia vanhasta puutalosta, kun muutimme. Ymmärsin falskaavat nurkat, tiesin kylpyhuoneemme olevan kylmän kellarikerroksen perällä ja varauduin henkisesti ja mahdollisuuksien mukaan rahallisesti remonttikustannuksiin. Olen tottunut pukemaan enemmän päälle ennemmin kuin huudattamaan lämmitystä täysillä samalla kun kuljen shortseissa. 

Takapiha on uinahtanut pakkaseen.

Talostamme löytyy kokemus, josta ei ihan joka talossa pääse nauttimaan. Kun hipsii kylpyhuoneeseen, joka on kylläkin lämmin ja remontoitu, täyty kulkea kylmän kellarin läpi. Tätä voi ajatella vähän niin kuin pihasaunasimulaattorina. Emme ole nähneet tarvetta laittaa koko kellaria lämmitettävään asuinkuntoon vaan se on säilytystilana. Tällä viikolla kylmimmissä kohdissa on ollut vain muutama aste lämmintä. Suihkun jälkeen ei tee mieli jäädä nautinnollisesti venyttelemään pyyhe päällä vaan sitä kipittää rappuset ylös ja hyppää äkkiä vaatteisiin.

Siitä on taloromantiikka kaukana.

Mutta kaikkeen tottuu, siihenkin että iho nousee kananlihalle suihkusta tultaessa. Talon kääntöpuolena on paljon sellaista, mitä ei muualla saa. Vanhan talon tuntu, isot huoneet ja takka, jota harvassa uudessa talossa on. Ikkunat, joissa on alkuperäiset puupuitteet. Ja piha, mainitsinko jo pihan? Iso etelätontti, jossa voi myllätä pitkin kesää. 

Taidankin napata tuosta kirjahyllystä kasvikirjan ja alkaa suunnitella seuraavaa puutarhakesää. Taitavat nuo ulkolämpötilatkin jo alkaa lämmetä.