Talvinen puutarha

 

Pihalla kaikki uinuu. Lumen alta näkyy vain möykkyjä niillä kohdin, missä kesäisin näkyy istutuslaatikkoja ja kukkapenkkejä.

Kasvihuone on jäässä, ikkunoista ei näe sisälle. Talvi yllätti jo marraskuun alussa, enkä ole päässyt käymään tuossa pyhätössäni, koska ovet ovat jäätyneet kiinni. Ehdin tyhjentää istutusruukut ja siistiä istutuslaatikot kevättä varten, mutta sitten ovi sulkeutui. Huurteisten lasien sisäpuolelle jäivät hyllyt, jotka ajattelin siirtää talvehtimaan kellariin, samoin lasiset syyslyhdyt ja iso pino viljelytarvikkeita.

Kaikkialla näkyy eläinten jälkiä. Vierailijoista ujoin on kettu, jota en ole nähnyt pihalla livenä, mutta jonka jäljet luulen tunnistaneeni. Toivon, että kesäsiilimme talvehtii pihallamme. Paras veikkaukseni on lumen peittämän terassin alla tai avokompostin uumenissa.

Kauriit vierailevat pihalla päivin öin. Ne kulkevat tyytyväisinä tekemiämme polkuja pitkin ja käyvät rouskuttamassa tuijia, ja pelkään, että ne syövät talven päätteeksi alppipajutkin. Pienimmät kirsikka- ja päärynäpuut on suojattu sekä runkosuojalla että verkolla. Toinen rouskuttajalaji, rusakot, ovat kulkeneet siksakkia siellä täällä ja nousseet puutarhakompostorin päälle syömään omenapuun nuorimpia oksia. En tiedä kuinka vanha puu on, luultavasti lähes yhtä vanha kuin talo, joka on rakennettu 50–luvulla.

omenapuu

Ja myyrät, pahin painajaiseni: niillä on vakioreittinsä, jotka paljastuvat lumeen jääneistä pikkuruisista jäljistä. Ne ovat olleet erityisen suuri vitsaus muutaman vuoden ajan, viime kesä oli onneksi jo hiljaisempi enkä tehnyt silmämääräisiä myyrähavaintoja kuin muutaman. Edellisenä kesänä niitä oli niin paljon, että vilistävän otuksen saattoi nähdä monta kertaa päivässä. Voi kun muutama vuosi sitten pihaamme kierrelleet naapurin kissat olisivat vielä kuviossa mukana. Onneksi tuhot rajoittuvat lähinnä tulppaaneihin ja joihinkin perennoihin. Kesällä istutuslaatikot ovat saaneet olla rauhassa.

Kesän punakaali ja samettikukat ovat muisto vain.

Vaikka kesä kukkapenkeissä ja kasvimaalla on ihana, loppusyksystä iskee yleensä puutarhauupumus. Pihalla on kökkinyt ja kuokkinut niin paljon, että sitä odottelee melkein syyllisin tuntein taukoa. Hetkeen ei tarvitse istuttaa, kitkeä, kastella, kunnostaa ja vahtia tuholaisia. Syyssiivon tekeminen tuntuu rankalta ja sitä miettii, että jaksaako hommaa enää seuraavana kesänä. 

Mutta nyt, tammikuussa, parin kuukauden tauon jälkeen, sormia alkaa taas syyhyttää. Kädet pitää päästä työntämään multaan.

Onko siellä vielä kukkapenkki?

Tässä vaiheessa voi lähinnä työntää talvisaappaat lumeen. Ulkona on hajutonta ja äänetöntä, ei kuulu pörriäisten surinaa eivätkä ruusut tuoksu. Voi vain kuljeskella hangessa ja suunnitella seuraavaa kevättä: pitäisikö jokin paikka kunnostaa, pitäisikö perustaa uutta, mitä talvi (mukaan lukien myyrät) on tehnyt kasveille. Lievitän riippuvuutta puutarhalehdillä ja -kirjoilla, kevätkylvöjen siemeniä hypistelemällä ja valokuvia katselemalla. 

Jos hyvin käy, kahden kuukauden päästä krookukset saattavat jo puskea maan pinnalle sulista kohdista ja kasvihuoneeseenkin pääsee sisälle. Kolmen kuukauden päästä myllään istutuslaatikkoja kesäkuntoon. Neljän kuukauden päästä kesä on edessä. Mikäs tässä. Tule kevät tule.