Takana viikko työttömyyttä

En kadu, että irtisanouduin. En ainakaan vielä. Siihen oli tarkkaan mietityt ja vahvat syyt. Halu tehdä omasta työelämästä erilaista kuin aikaisemmin, noin pähkinänkuoressa. Pientä hajanaista kuplintaa sisuksissa uusi tilanne kuitenkin aiheuttaa.

Vielä heinäkuussa oli helppo viettää lomaa - palkallista sellaista - mutta elokuussa työsuhde päättyi. Irtisanoutumisesta kirjoitin jo aikaisemmin: Päivä, jona irtisanouduin töistä ja Viimeinen päivä vakituisissa töissä.

Annoin jo etukäteen itselleni luvan lomailla siihen asti, kun lapset palaavat kouluun; vasta sen jälkeen alkaisin miettiä rauhassa omia asioita. Nyt lapset ovat mennet kouluun ja puoliso töihin ja mä tunnen olevani jonkinlaisessa vapaakellunnan tilassa. Kukaan ei vaadi tekemään mitään, mutta kaikki ehkä odottavat multa jotain. Tai korjaus: odotan itseltäni jotain. Tehokkuutta. Suunnan hakemista. 

Nää odotukset kuroutuu kimpuksi vatsaan kello 22.30, kun yritän saada unta. 

En saa unta. 

 

Kaikki on hyvin, sanon itselleni. Osasinhan odottaa, että tilanne menee näin. Osasin odottaa, että helppoa ei tule olemaan, ja että unimöykky saattaa vatsaan kehkeytyä. Mutta kehon on vaikea rauhoittua, se käy ajatusvimman voimalla. 

Möykky ei synny katumuksesta tai ahdistuksesta vaan asioiden leijumisesta ilmassa. Siihen sekoittuu myös innostusta. Sellaista uusien mahdollisuuksien herättämää epämääräistä kuplintaa, jota ei osaa vielä valjastaa käyttöön. Epävarmuuksien aika on alkanut. Aika, jona pitää alkaa miettiä, mitä tulen tulevaisuudessa tekemään. 

Pitää haroa ilmasta unelmia ja suunnitelmia ja sietää hajanaisuutta. 

 

Nyt pitää miettiä, miten lähteä kerimään ajatuksia auki. Uskon vahvasti niiden kirjaamiseen sanoiksi, jotta ne eivät vain leijaile mömmönä ympärillä. Kysyn itseltäni kaksi kysymystä.

 

Kysymys 1: Miten olen jo edistänyt asioita?

Olen ilmoittautunut työttömäksi. Olen hankkinut uuden työnohjausryhmän. Olen lainannut vinon pinon kirjoja, joiden avulla alan kirjoittaa työnohjauksen lopputyötä. Olen työstänyt yhtä lastenkuvakirjakässäriä, jotta voisin tarjota sitä kustantajalle.

Olen auttanut lastani aloittamaan 1. luokan (ei ehkä edistä työllisyyttä, mutta on itselle tärkeä asia). Olen harrastanut liikuntaa (ei taaskaan työllisyyttä edistävää, mutta hyvinvointia kylläkin). Olen myllännyt varastot ja laittanut tavaraa kirpparille myyntiin: saan vähän tienestiä ja toteutan vuosia odottanutta projektia. Olen nuuskinut pihan kukkasia. 

Olen kuunnellut podacasteja yrittäjyydestä ja pyöritellyt mielessä ajatusta, millainen yrittäjä itse voisin olla.

Eli asioita on kuitenkin tullut jo tehtyä. Moni asia on vasta ajatuksen tasolla, mutta uuden aloittaminen vaatii vähän pohtimistakin.

Kysymys 2: Mitä konkreettista voin tehdä seuraavaksi?

Tää on hankalampi... 

Aion kirjoittaa lopputyön syyskuun loppuun mennessä. Aioin hakeutua työvoimapalvelujen kautta yrittäjyysbuustiin. Aion tehdä suunnitelman siitä, kuinka paljon sijaisuuksia voisin tehdä ilman, että imeydyn koulumaailmaan täysin ja että uudet suunnitelmat jäävät edistämättä. 

Ja tärkeintä on se, että aloitan intensiivisen kartoitustyön: millä asioilla haluan itseni työllistää ja mihin haluan keskittyä. Suuntaviivoja olen piirrellyt mielessä, mutta nyt niitä täytyy alkaa tiivistää konkreettisemmiksi. 

Ehkä näillä asioilla asioilla pärjää muutaman kuukauden. Ja ovathan ne puutarhaprojektitkin vielä tekemättä, hups!

Valmistun työnohjaajaksi marraskuussa. Tuntuu, että siihen asti olen jonkinlaisella armonajalla, että siitä eteenpäin täytyy painaa täysillä. Eli malttamattomuus puskee taas esiin. Kolme kuukautta menee nopeasti, ei silloin tarvitse olla vielä valmista.

Mieti rauhassa, Hanna, mieti. Älä kohella.