Vaasan loma ja niskakramppi vesipuistossa

Uinnin aiheuttama ruttuiho, keski-ikäisen naisen niskakramppi, hyvät yöunet ja yliannostus nachoja. Näihin kiteytyy perheen retki Vaasaan. Kahden yön ja kolmen päivän ajan me sisämaan eläjät haistelimme meri-ilmaa. Kotiin ajoimme Kristiinankaupungin kautta.

Liukumäkiä ja niskakramppeja Tropiclandiassa

Ruttuiho tuli tietysti Tropiclandiasta, jossa lilluimme yhden päivän. No, lapset lilluivat - tai sujahtelivat - vesiliukumäistä alas. Itsekin kyllä juoksin puistoon päätyäni heti laskemaan alas yhtä töyssymäkeä, mutta siihen laskut loppuivatkin. Loppuläjähdys veteen oli niin kova, että sain niskakrampin. Sen jälkeen en voinut kuin laskea loivinta mäkeä jalat krampissa jarrutellen.

Kaikki te keski-ikäiset naiset vesipuistossa: muistakaa verrytellä ennen liukua!

Loppupäivän keskityin vahtimaan lapsia ja tavaroita. Tyrkytin vesipulloa ja ruikin aurinkorasvaa kohti pihdeistäni irti rimpuilevaa jälkikasvua. Aivan mahtavaa, kun molemmat osaavat jo uida ja vahtimiseksi riittää, että odottaa liukumäen alaosassa ja tarkistaa, että lapsi ilmestyy hengissä putkesta ulos ennen kuin kiipeää seuraavaan mäkeen. Kylpylän puolella oleviin altaisiin 6- ja 11-vuotiailla ei ollut yksin asiaa vaan jompikumpi aikuisista oli altaassa mukana, pienemmän tapauksessa kädenmitan päässä. 

Maalla ollessaan voi haaveilla uimaan pääsystä.

Keliaakikon nälkäkuolema

Koin Tropiclandiassa yhden ehkä elämäni järkyttävimmistä hetkistä. Söin kylpylässä uimapukusillani. Nyt ehkä ajattelette, että onpas siinä hemmoteltu kermapeppu. Ehkä olenkin. 

Mutta kuvitelkaa tilanne: ilmankosteus 99%, lämpötila kylpylämäinen, lapset kiljuvat joka puolella ja aivan lasten kahluualtaan partaalla sijaitsevan "ravintolan" polyrottinkinen tuoli pureutuu ahteriin. Tämän ehkä vielä kestäisi, mutta ruokalistan ainoa gluteeniton ruoka-annos oli tonnikalasalaatti, joka koostui salaatinlehdistä, muutamasta säilykeananaspalasta ja puolikkaasta tonnikalapurkista. Kun olin syönyt tuon surkean annoksen, kävin suihkussa viilentyäkseni ja lähdin ulos syömään nachoja nälkääni - toinen gluteeniton asia ruokalistalla. 

Söin niin paljon nachoja, että en halua nähdä niitä enää koskaan. 

Onneksi Tropiclandian reissua ei oltu suunniteltu aistiherkän keliaakikon makuelämys edellä, joten toivuin tilanteesta aika nopeasti. Lapsilla oli hauskaa. Ja saavutukseksi voidaan kai lukea sekin, että toinen heistä myös sanoi saaneensa tarpeeksensa ranuista. Hyvästit potuille.

Kylpyläruokailusta selvitty.

Ja aika korkata uusi kirja merenrantamaisemissa.

Makeat hotelliunet

Kellahdimme nukkumaan Tropiclandian vieressä olevaan Scandiciin. Hotellin asiakkaina saimme alehinnan uimahommiin, ja hotellin vieressä oli uimaranta, jolla saattoi jatkaa uimista vesipuiston jälkeen.

En muista koskaan nukkuneeni hotellissa yhtä hyvin. Yleensä nukun hotelleissa koiranunta ja pyörin sängyssä, mutta nyt me kaikki nukuimme sikeästi ja pitkään. Jopa 6-vuotias, joka herää lomallakin viimeistään kello seitsemältä. Ehkä syynä oli matkaväsymys tai tarpeeksi viileä huone. 

Loman kohokohta lapsille oli uinti, joten hotellin sijainti oli kätevä. Kävimme Vaasan keskustassa pyörähtämässä, mutta en tiedä johtuiko helteestä vai jostakin muusta, että emme oikein jaksanet tutkailla kaupunkia tarkemmin. Jäi tunne, että nähtävää ei ollut kovin paljon... vaasalaiset, pahoittelut tästä puolivillaisesta kommentista. Ensi kerralla tutkisin ehkä enemmän kaupungin edustalla olevaa saaristoa.

Hurautimme sentään Raippasaaren sillan yli saareen katselemaan hieman muutakin kuin Vaasan keskustaa.

Puutalokortteleita ja kissanpiiskaajia

Otimme kiertoreitin ja ajelimme kotiin Kristiinankaupungin kautta. Täytyy myöntää, että tässä vaiheessa porukka oli uinnin ja auringon väsyttämää, ja lapset saatiin lahjottua pysähdykseen lupaamalla jäätelöä. Puutalokorttelit meren läheisyydessä ovat aina kiinnostaneet mua, joten itse odotin pysähdykseltä kujilla kävelyä.

Ja siellähän me sitten kävelimme. Pysähdyimme kahville Cafe Lebelliin, joka sijaitsee Lebellin kauppiaantalon ja museon pihapiirissä. Museovisiittiä lapset eivät olisi tuohon väliin kestäneet, joten se jäi välistä.

Kristiinankaupungin kujien joukosta löytyi muuten Kissanpiiskaajankuja, Suomen kapein kaksisuuntainen katu. Nimestään huolimatta kadulla ei kuulemma ole piiskattu kissoja. 

Nimi juontaa siitä, että ennen muinoin telakkatyöläiset kävivät rentoutumassa kujan varrella olevassa kapakassa. Skaftungin kylästä tulleiden vierailijoiden nimitys "skatungbo" oli vaikea suomenkielisille ääntää, joten heistä alettiin käyttää nimeä "kattong" (kissanpentu). Telakkatyöläiset olivat ilomielisiä ja äänekkäitä, ja kyläläiset uhkasivat ajaa heidät tiehensä piiskaamalla. Näin yhdistyi kaksi asiaa, kissat ja piiskaaminen.

Enpä olisi tätäkään oppinut ilman hikistä kiertotiepysäkkiä matkalla kotiin