Kävin elämäni ensimäistä kertaa immersiivisessä taidenäyttelyssä. Tai ehkä olen käynyt ennenkin, mutta en ole vain tajunnut sitä. Hyvin mahdollista.
Mikä ihmeen immersiivinen? Englanninkielinen sana 'immerse' tarkoitta upottaa tai uppoutua eli tulkitsen tämän niin, että sain mennä sisälle taiteeseen. Hmm. Miten se sitten tapahtuu?
Lapseni hoksasi asian ennen minua, ja ennen kuin ehdin estää, hän oli juossut sisään Van Goghin huonetta esittävään teokseen ja heittänyt pitkäkseen herra Goghin sängylle. Kengät jalassa tietenkin. Olin jo menossa repimään häntä pois, kun minulle osoitettiin kylttiä, joka kehotti astumaan sisään teokseen.
Huh, ulosheitolta vältytty. Museoiden ja näyttelyiden vahtimestarit ovat nimittäin useamman kerran syöksähtäneet nuorimmaistani kohti tai äännähtäneet pelästyneesti, kun tämä on vaistomaisesti ja varoitteluista huolimatta halunnut koskettaa teosta. Lapseni osaa immersiivisyyden periaatteen.
Van Gogh Alive
Myönnän, että en tiennyt Van Goghista paljoakaan ennennäyttelyä. Mieleen tulivat auringonkukkamaalaukset ja irti leikattu korva. Taitelijan oma korva, jonka hän leikkasi itse irti ja lähetti muistaakseni jollekin naiselle. Ja olihan minulla Tampere-taloon mennessä olalla myös Nizzasta ostettu kangaslaukku, jossa on kuva Van Goghin maalauksesta.
Näyttelyssä ei ole esillä Van Goghin alkuperäisteoksia vaan idea on teoksiin ja taitelijan elämään uppoaminen toisella tavalla.
Paitsi että siellä saattoi pötkötellä taiteilijan sängyllä ja lukea taitelijan elämästä ja teoksista perinteisten seinälle pystytettyjen infojen avulla, yhdessä Tampere-talon saleista pyöri ripiitillä noin 40 minuuttia kestävä kuva- ja ääniteos. Salissa oli tuoleja ja säkkituoleja, joihin voi parkkeerata itsensä (ja levottoman lapsensa), ja nautiskella.
Esitys kävi läpi taitelijan elämän eri vaiheita. Taustalla soi musiikki, ja isoille kankaille heijastui valtava määrä hänen teoksiaan. Joukossa oli myös Van Goghilta lainattua sanoja, joissa hän kertoi suhteestaan taiteeseen.
Opin, että Van Gogh asui mm. Alankomaissa ja Pariisissa, ja että hänen maalaustyylinsä vaihteli paljon riippuen hänen terveydentilastaan ja asuinpaikastaan. Ja tyypillä oli tosiaan haasteita, ehkä siitä johtui korvan karu kohtalo. Teoksia oli todella paljon, ja niiden tunnelmat ja aiheet vaihtelivat keveistä kukkasista tummanpuhuviin henkilöhahmoihin ja psykedeelisiin taivaisiin.
Immersiivinen aistielämys
Oli hienoa vain maata säkkituolissa, kuunnella musiikkia ja katsoa ympärillä vaihtuvia teoksia. Lukematta suuria määriä faktaa taitelijan elämästä pystyin aistimaan hänen myrskyisän elämänsä vaiheita ja niiden vaikutuksia taiteeseen. Nimenomaan aistimaan.
Vein Instagramin puolelle enemmän kuvaa ja ääntä näyttelystä, pääset näkemään tästä: Van Gogh Alive. Toivottavasti linkki toimii.
Mutta kokeillaanpa liittää bloginkin puolelle minipätkä.
Jos olisin tutustunut näyttelyn sisältöön etukäteen, olisin saattanut mennä katsomaan sitä ilman lapsia. Kuopuksen kärsivällisyys ei ihan kestänyt koko kuva- ja ääniteosta vaan hän ähisi säkkituolissa tuskissaan ja huudahteli välillä "mennään pois". Välillä hän sitten marssikin mielenosoituksellisesti salista ulos ja tuli taas takaisin.
Mutta pelkäisin lasten pitkästymistä, en voisi viedä heitä koskaan muualle kuin Särkänniemeen. Ja mä oksennan Särkänniemessä. Eli en kadu, vaikka kuusivuotiaan mielenosoitukset hieman häiritsivätkin taide-elämystä.
Ainakaan en hermostunut niin paljon, että olisin leikannut korvani irti.
 |
| Ostin Van Gogh -julisteen ja sain kotiin viemisiksi auringonkukan. |
0 comments:
Lähetä kommentti