Loma on jo pitkällä, mutta kroppa ja mieli purkavat vieläkin työvuoden rasitusta. Huonoa unta, väsymystä, hikoilua ja palelua vuorotellen, huimausta ja lihasheikkoutta, ylikierroksilla käyviä ajatuksia. Voivathan kyseessä olla esivaihdevuodetkin, mutta siinä tapauksessa olen kärsinyt niistä koko elämäni. Etenkin lomalla.
Kukaan ei ole tätä mulle diagnosoinut, mutta tulkitsen, että pää ja kroppa purkavat työn tahdin aiheuttamaa ylivirittyneisyyttä. Kun ei tarvitse koko ajan tsempata ja keskittyä suorittamiseen, systeemi alkaa keskittyä itseen ja vapautella kireitä ja kipeitä kohtiaan.
Aistivyörytys virittää äärimmilleen
Työskentely koulussa (ja monessa muussa paikassa) on rankkaa paitsi henkisesti, myös fyysisesti. Kokonaisvaltaisesti. Koko ajan ja kello kaulassa täytyy olla valmiudessa odottamattomia asioita varten, liikkua paikasta toiseen, kohdata ihmisten tunteita. Usein tämän joutuu tekemään nälässä ja rakko täynnä.
Yksi voimakkaimmin muhun vaikuttavista asioista on aistivyörytys. Koulussa haisee, kuuluu ja näkyy paljon. Hiki, hajusteet, sähkötupakka, hiuslakka, huuto, nauru, jatkuva vahtiminen ja ympäristön skannaaminen vaaratilanteiden varalta. Toisiin tämä ei vaikuta mitenkään, mutta itse kuormitun siitä valtavasti.
Lyhyen aikavälin seuraukset ovat välittömiä: voin saada rytmihäiriöitä parfyymistä tai migreenin kovista äänistä. Kehoni alkaa valmistautua työpäivään jo aamuyöstä ja herättää: hälytys, ole valmiina hyppäämään rumpuun pyöritettäväksi kello 8.00!
Pidemmällä aikavälillä kroppa ja mieli menevät pysyvään hälytys- ja valmiustilaan. Puhutaan kai autonomisen hermoston ylivirittyneisyydestä, mutta en nyt hae tähän faktoja vaan puhun puhtaasti tuntemuksista omassa kehossa. Kuormituksen kestoni heikentyy ja sairastun helposti. Liikunnan harrastaminen saattaa tehdä todella kipeän olon: tuntuu kuin flunssa olisi tulossa ja kropasta katoaa kaikki voima. Kovat äänet sattuvat ja saavat ärtyneeksi. Ja paljon muuta. Noidankehä.
 |
| Kasvihuonekurkkujen kasvua katsellessa on hyvä rentoutua. |
Kesäloma ja hidas toipuminen
Tänäkin vuonna kesäloman ensimmäisellä viikolla iski lamaannus; tuntui, että en pysy hereillä enkä pysty puhumaan. Mikään unen määrä ei riittänyt. Yöllä näin painajaisia.
Toisella viikolla aloin piristyä ja touhuta päivisin enemmän, mutta ärtymys alkoi nostaa päätään. Oli vaikea sietää lasten nahistelua tai vastaan väittämistä, ja kivahdin joskus takaisin niin nopeasti, että itsekin pelästyin. Aivan kuin olisin menettänyt kaiken kärsivällisyyden, johon työni teko perustuu. Takapakkia toivat etenkin ne neljä päivää, jotka kävin töissä yhteishaun tuloksia selvittelemässä. Vaikka työ oli suht leppoista, mieli meni paniikkiin: toitko sä mut takaisin tänne, vaikka lupasit lomaa?!
Kolmannella lomaviikolla siirryin maniavaiheeseen. Koin pyrskähdyksen energiaa, ja säntäsin eteenpäin kuin aropupu. Kävin salilla, trimmasin pihalla jokaisen pensaan ja puun ja siivosin sisällä vaatehuoneen. Seuraus: romahdus. En meinannut pysyä hereillä, lihaksissa heikotti ja itketti. Mutta en pelästynyt, sillä tunnistin kuvion. Miksi sorrun samaan touhottamiseen joka kesä, kun tiedän tuloksen? Koska on niin vaikea olla innostumatta, kun jaksaminen ja innostus alkavat palata kehoon ja mieleen.
Olen miettinyt paljon kehon muistia. Viime kesänä, jolloin olin opintovapaalla, koin todella voimakkaita fyysisiä oireita alkukesästä. Heikotusta, rytmihäiriöitä, väsymystä. Lääkäri epäili ties mitä harvinaisia autoimmuunisairauksia ja pyöräytti läpi laajoista verikokeista, mutta matalahkoja rauta-arvoja lukuun ottamatta mitään ei löytynyt. Pikkuhiljaa olo parani. Ehkä apu löytyi rautalisästä, ehkä ajasta. Olen jälkikäteen miettinyt, oliko sattumaa, että kroppani oireili juuri lukuvuoden loppumisen aikaan. Ehkä keho muisti vuosien aikana siihen ohjelmoidun ylivirittyneisyyden ja yritti purkaa sitä.
Työn ja oman kehon erirytmisyys
Yksi irtisanoutumiseni syynä on se, että haluan irti ylivirittyneisyyden noidankehästä. En halua olla niin kuormittunut töistä, että kipuilen lomalla. Haluan, että työurani on maltillisella temmolla juostu pitkä matka ennemmin kuin toisiaan seuraava sarja sprinttejä.
Reilun vuoden opintovapaa rohkaisi tekemään irtioton. Sen aikana huomasin kehon ja mielen rauhoittuvan ja oireiden poistuvan. Oli esimerkiksi mahtavaa harrastaa liikuntaa tulematta kipeäksi. Nukuin hyvin. Mieleni oli rauhallinen ja luova. Myös pieni pätkä, jonka aikoinaan työskentelin koulumaailman ulkopuolella, sopi keholleni ja mielelleni paremmin. Työtahti oli erilainen ja työt jakaantuivat tasaisemmin koko vuodelle. Opettajilla on pitkä kesäloma, mutta he painavat kouluvuoden aikana ylitöitä (joita heidän työssään ei lasketa ylitöiksi) mittavan määrän.
Kun palasin töihin opintovapaan jälkeen, terveyteni kantoi reilu kaksi kuukautta ennen kuin aloin huomata tuttuja ylivirittymisen merkkejä ja jännitystä kehossa. Tämä kertoi minulle sen, minkä olen kai tiennyt jo pidempään. Nautin koulutyöstä pieninä annoksina ja jaksan siinä tietyn mittaisia pätkiä. Vaikka olen kehittänyt keinoja hallita stressiä ja lisätä hyvinvointia, on kaikella rajansa. Nyt annan itselleni luvan ajatella, että väsyminen koulutyössä ei johdu omasta kyvyttömyydestäni vaan työn ja mun erirytmisyydestä.
Tulevaisuus näyttää, löydänkö työn ja tekemisen rytmin, jotka auttavat jaksamaan ilman äärimmilleen pingotettua kehoa ja mieltä.
0 comments:
Lähetä kommentti