Olin lasten kanssa kolmisin viikonlopun. Päätimme tehdä reissun, jolla oli kaksi tavoitetta: lainata kirjoja ja herkutella. Suuntasimme yhteen lempipaikoistani eli pääkirjasto Metsoon.
Mikäs siinä Metson pyrstön alla kuljeskellessa
Metsossa on aina valoisaa, oli ulkona sitten mikä vuodenaika tai ulkona mikä keli tahansa, tai ainakin siltä tuntuu. Kupolikaton kattoikkuna imaisee valonsäteet ja antaa niiden valua pitkin sinistä kattoa, joka vaihtuu valkoisiin seiniin. Joidenkin mielestä rakennus on ulkopuolelta ruma, mutta mä tykkään sen muodoista. Muodokas metso.
Päästyämme sisään kirjaston etuovista jäin ensin katsomaan aulan yläpuolella avautuvaa kattoa, niin kuin aina. Siihen ei vain kyllästy. Sitten piti jo lähteä mylläämään lastenosastoa eikä vapaalle haahuilulle jäänyt aikaa.
Etsiviä, räjähtävä kakka ja ihmisiä syövä puhelin
Maiseman vaihdos lastenosastosta toiseen on yllättävän virkistävää. Elämän ryydyttämä aikuinen kaipaa muutakin kuin pikamylläyksen lähikirjaston kirjalaatikoilla. Jotain muuta kuin samat tarinat, jotka on luettu miljoonaan kertaan vain sen takia, että valikoima on pienempi. Heti perään pitää todeta, että en tulisi toimeen ilman omaa lähikirjastoa. Käyn siellä usein.
Esikoinen on lukenut kaikki Neropatin päiväkirjat, ja etsi saman tyylistä seuraajaa. Hän sormeili muun muassa teosta nimeltä Isämies ja räjähtävä kakka. Nimi lupaa paljon ja ehkä liikaakin. Mutta mitäpä ei lukemisen nimissä.
Itseä kiinnostaa tällä hetkellä kauhu. Aikuisten kauhuosasto oli Metsossakin pettymystä tuottavan suppea, ja on ylipäätään vaikea löytää omaan makuun sopivaa kauhua. Ehkä parempi sana omalle maulle on psykologinen kauhu tai psykologinen trilleri.
Lainasin kuitenkin kokeeksi Nesbøn kirjan Pimeyden talo, joka alkaa sillä, että puhelinkopin luuri imaisee soittajan sisäänsä. Olin skeptinen, mutta ajattelin kokeilla. (Jätin kirjan kesken jo alkuvaiheessa. Vaikka ajatus painajaismaisesta menneiden vuosikymmenien tekniikasta hieman kiehtoi, kirja ei lopulta kolahtanut, ei sitten yhtään.)
Kiinnostavan kauhulukemisen metsästys jatkuu.
Tuplaespressolla uuteen nousuun
Kirjanmetsästyksen jälkeen oli hyvä kavuta yläkerran kahvila Metsoon.
En kiinnittänyt tällä kertaa huomiota gluteenittomaan tarjontaan, sillä mielessä oli vain yksi asia: tuplaespresso. Oli nimittäin ollut torstain ja perjantain Jyväskylässä tiivistahtisessa opiskelureissussa, josta olin kurvannut autolla kotiin edellisenä iltana. Hieman väsytti. Ja viikonloppua oli vielä jäljellä.
Lapset löysivät hyllystä donitsit. On lapsen geeneissä löytää värikkäin ja energiapitoisin herkku.
Lopuksi kuopus halusi vielä mennä tutkimaan musiikkiosastoa. Kun häntä ei kuulunut takaisin, alkoivat espresson herättelemät vaistot ennakoida mahdollisia tuhotöitä tai ainakin paheksuvia katseita kirjastotyöntekijöiden suunnalta. Löysin lapsen istumasta lattialta ja lukemasta nuottivihkoja. Ei lattialle vedettyjä älppäreitä, ei juoksemista paikasta toiseen. Kaaos vältetty.
Tällä kertaa.
0 comments:
Lähetä kommentti