Viime päivien fiilis on ollut tiskirättimäinen. Ei jaksa, ottaa päähän. Olen kuin banaanikärpänen; pörräilen vain sinne tänne, lähinnä sokerin perässä. Ehkä loukkasin banaanikärpäsiä näin sanomalla. Voihan olla, että niiden toiminnassa on suuri suunnitelma, jota en näe.
Varsinkin kirjoittaminen on tuntunut lähes mahdottomalta. Tälläkin hetkellä käsivarsia kihelmöi ja tunne leviää jalkoihin. Tuntuu että on pakko pompata ylös. Näytön tuijottaminen ja ajatusten kirjoittaminen on kuin yrittäisi hinkata tulta aikaiseksi kahdella kivellä. Kävin äsken puolen tunnin kävelyllä, että pystyisin istumaan aloillani, mutta ei se näemmä auttanut.
Olen siis toisaalta hyvin aktiivinen tiskirätti. Liikkuva sellainen. Ameebamaisuuteni täytyy olla aivoperäistä.
Mikäs tässä sitten on ongelma, voisi kysyä. Säntäile sinne tänne, jos siltä tuntuu. Käy lenkillä. Käy salilla. (Kyllä, ostin salikortin yli kymmenen vuoden tauon jälkeen!)
Ongelma on, että kun en pysty kirjoittamaan, ottaa vielä enemmän päähän.
 |
| Olen tarkkaillut tätä kaveria. Ei sekään ole paljoa saanut aikaiseksi viime viikkoina. Ehkä sen on tänään aika lähteä varastoon nauttimaan lepokaudesta. |
En tiedä johtuuko se odotuksista. Ennen joulua sorruin perinteisesti ajattelemaan, että lomalla kirjoitan kesken olevia tekstejä. Lopettelen sen yhden novellin. Jatkan pidemmän tekstin suunnittelua. Aloitan jokaisen aamun sillä, että hiivin kahvikupin kanssa yläkertaan ja nautiskelen koneen äärellä edes puolisen tuntia.
Arvatkaa miten kävi? Olen nukkunut joka aamu ennätyksellisen pitkään. Raahaudun alakertaan. Otan kyllä kahvikupin, mutta ryystän sen television edessä sarjoja katsellen. Huudan välillä lapsille, että lopettakaa se tappeleminen. Ei sarjoissakaan mitään vikaa, sieltä on löytynyt helmiäkin. Vaikeus on nousta ylös sieltä sohvalta.
Syksy taisi olla raskaampi kuin ymmärsin sen olevan. Kun tuli mahdollisuus pysähtyä, kone pysähtyi pahemman kerran. Pimeät ja pilviset päivät eivät auta. Kaamosmasennuksen ensioireet rapistelevat nurkissa. Ehkä pitää käydä työterveydessä, jos olo ei helpota.
Nyt menee aikamoiseksi valittamiseksi, en pidä. Mutta saako tämän kerran? Tämän paatoksen kirjoittaminen helpotti hieman. Kiitos ja anteeksi, jos luit.
Huomenna jatkuvat työt. Onneksi vastassa on heti aamukahdeksalta 25 teiniä, joiden keskittymiskyky, motivaatio ja aktiivisuus ovat loman jäljiltä niin hyvät, että itsekin piristyn. Löytyihän se pilven hopeareunus sieltä!
Nyt olen istunut maksimimäärän minuutteja eli noin 25. Aion singota tästä keittiönpöydän äärestä ylös ja laskeutua luonnollisen kulkuratani toiseen päähän eli olohuoneen sohvalle. Siellä odottaa kirja, jossa superhajuaistinen murhaaja vaanii nuoria neitoja 1700-luvun Ranskassa. Aion keskittyä lukemiseen yhden lyhyen kappaleen verran.
0 comments:
Lähetä kommentti