Syksyinen hortoilija

Pakko kai tässä vaiheessa jo myöntää, että syksy se on. Pelargoniat kukkivat yhä kuistilla ja toukokuussa istutetut orvokit sinnittelevät rapulla ruukussa, mutta kaikki muu ulkona alkaakin sitten olla aika rapistunutta. Ja onhan se syysloma-aikakin - varma syksyn merkki, kuvittelisin.

Jokaisen kesän jälkeen pidän siitä kaksin käsin kiinni ja kieltäydyn uskomasta, että talvi tulee syksyn saattelemana. Joku voisi sanoa, että tuleehan se kesäkin sieltä taas, mutta tämä on allekirjoittaneelle jotenkin vaikea käsite, korkeampaa matematiikka. Joten kun kaupoissa on jo joulukalentereita ja todellisuudessa elävät ihmiset virittelevät pihoillensa kanervia ja jouluvaloja, minä vielä ulvon kesän perään, teen surutyötä.

                          

No, oppii sitä hidaskin jossain vaiheessa, joten päätin tässä eräänä päivän lähteä uhmaamaan syksyä. Ajattelin, että tästä pimeästä täytyy löytyä muutakin kuin, no, pimeää. Jotain väriä. 

Löntystelin pitkin järven rantaa ja metsäkaistaleita. Tuijottelin kaikenlaista kulkiessani, pudonneita lehtiä, apaattisen näköisiä sorsia. Joku oli asentanut lenkkipolulle laudan ylitystä varten, mutta en kyllä lähtenyt loikkaamaan vaan rymistelin lätäkön ohi polun ulkopuolelta. Tuli todettua, että maasto on aika soista enkä ihan kuivin sukin päässyt eteenpäin.

Jos kevät on väriltään limen vihreä (nykyään kai Käärijän vihreä) ja kesä on vihreän tummempi versio väritettynä sinisellä taivaalla ja kirkkailla kukilla, niin syksy on ruosteen värinen. Kaunis väri, eipä siinä mitään, varsinkin tummanvihreää vasten. Kun sammalmätästä oikein läheltä katselee, tekisi mieli työntää naamansa siihen (mieliteko tämäkin).

En tiedä johtuiko aina vain aikaisemmin tulevasta hämärästä, mutta onnistuin eksymäänkin matkalla. Tai silla tavalla semieksymään. Sain hyvän idea oikaista poluttoman metsän läpi, että ehdin ennen pimeää kotiin, mutta jotakin siinä meni pieleen. Olin 20 metrin päässä hakemaltani tieltä, mutta välissä oli oja ja koirapuisto. Siellä ryteikössä sitten rymistelin ja hain parempaa reittiä - ei muuten uskoisi, kuinka tiheää metsää voi asutusalueella olla - ja omalla ulkoilureissullaan olevat koirat saivat vainun suuresta metsän pedosta ja haukkuivat innoissaan. 

Entisenä partiolaisena selvisin kotiin pimeän tullen. Saavutus sekin Tampereen kaupunkialueella.