Halloween - ja huussi koitui kuolemaksi

Halloween. Juhlitaanko sitä Suomessa? Ei kuulu tähän maahan, sanotaan usein. Mutta monelle, tässäkin maassa, se on tärkeä.

Minulla ei ole aikaisemmin ollut päivään kummempaa suhtautumista, se on ollut aika yhdentekevä. Mutta kiinnostus on hiipinyt pikkuhiljaa. Viime vuonna koversin kurpitsan ja laitoin sisään kynttilän. Tänä vuonna koversin taas, mutta tällä kertaa söin myös sisustan ja hykertelin samalla, että tämähän on aivan kuin söisi aivoja. Ostin lapsille asut päiväkodin ja koulun halloweenjuhlaan. Ei ennen ollut halloweenjuhlia kouluissa ja päiväkodeissa. Nyt oli, ja hauskaa oli ollut.

kauhua sarjan muodossa (Flickr cc)

No, halloweenkutina kasvoi ja menin suoratoistopalveluun avaamaan ajankohtaan sopivan kauhukokoelman. Valitsin ensimmäisen suosituksen (Penny Dreadful) ja aloin katsella, kuinka 1890-luvulla huussiin yöllä hiipinyt nainen kuulee ensin örinä-ääniä, jonka jälkeen käy tietysti huonosti. Onneksi yksityiskohdat jätetään mielikuvituksen varaan. Mikä kauheinta, äidin perään hiipii pieni lapsi, ja katsoja saa pelätä sydän raakana, miten lapselle käy. Ehdin katsoa vain alun, enkä ole ihan vakuuttunut sarjan laadusta, mutta aion palata katsomaan, mitä kamalaa huussissa tapahtui. Koska kauhistuminen koukuttaa. 

Tätä en haluaisi nähdä lenkkipolulla. (Pixabay cc)

Kummallista. Mitä ihanaa on pelkäämisessä? Varsinkin, kun alan itkeä, jos joku hiipii selän takaa ja säikäyttää. Enkä voi sietää leffoja, missä veri roiskuu ympäriinsä. 

Mutta jokin halloweenissa viehättää. Se jokin on kaikki yliluonnollinen ja mielikuvitus, ja kyllä, se kauhukin. Pääsiäinen on lähin vastike pukeutumiselle, mutta se rajoittuu noitiin. Halloweenina kaikki on sallittua, on naamiaismeininkiä ja pelkoa sopivasti annosteltuna. 

Roald Dahlin lastenkirjoja (Flickr cc)

Lapsena rakastin kirjoja, joissa oli noitia ja vampyyreja. Silla tavalla sopivan pelottavasti. Roald Dahl oli paras. Ja Pikku vampyyrit -sarja (ei aavistustakaan kirjoittajasta). Ei ihme, että opiskeluaikoina päädyin tekemään seminaarityötä Dahlista ja kauhuelementtien käytöstä lastenkirjallisuudessa. Yksi kantavista ideoista oli muistaakseni, että pelottavat elementit kirjallisuudessa ovat lapselle turvallisen etäinen tapa kokea pelon tunteita - ehkä aikuinenkin kaipaa tätä. Mutta ei nyt siihen, innostun liikaa, mutta kukaan muu ei. 

En ole viemässä lapsia keppostelemaan (vai pitäisikö mennä itse), mutta ehkä halloweenistä vielä perinne kehkeytyy. Ja ha, omasta kirjahyllystä löytyi Roald Dahlin Completely unexpected tales eli eriskummallisia tarinoita aikuisille (ei oikea suomennos). Mutta ensin otan selvää, mitä huussissa tapahtui.

Löytyipäs kirjahyllystä Dahlin tarinoita aikuisillekin.