Ajankäyttösimulaattori, osa 1

Olen ollut opintovapaalla nyt nelisen kuukautta. On ihan uskomatonta, kuinka nopeasti aika kuluu, kun sen viettää hitaammin ja oman rytmin mukaan. Tästä ajasta on tullut ihan omanlaisensa kokeilu, ajankäyttösimulaattori.

Kaiken kaikkiaan elämänrytmi on hidastunut. Positiiviset vaikutukset: migreeni on lähes hävinnyt ja uni parantunut. On ehkä uskomatonta tuuria, että lasten kotiin tuomat flunssat eivät ole saaneet keuhkoistakaan niin pahaa otetta kuin yleensä, tai sitten rauhoittuneella kropallani on nyt parempi vastustuskyky. Yleensä kaadun heti, kun flunssainen teini aivastaa toisella puolen koulurakennusta.

Home office

Ajankäytön päivittäinen peruskaava: herään aamulla seitsemän aikaan muun perheen mukana. Välillä vien lapset päiväkotiin ja kouluun, usein saan venytellä itseni valmiiksi päivään sillä tahdilla kuin haluan. Haaveilen napakoista aamuista, jolloin avaan tietokoneen kello kahdeksan, mutta useimmiten aloittaminen venyy lähemmäs yhdeksää. Onko se myöhään? Se tuntuu syntisen myöhältä. 

Suurin osa päivistä kuluu lähdemateriaalien lukemiseen ja kirjallisuuden esseiden työstämiseen koneella. Välillä teen työnohjauksia, etänä yleensä. Olen tehnyt kotitoimiston sohvan nurkkaan, sillä keittiössämme on talviaikaan liian kylmä istua pidemmän aikaa. Vanha talo ja silleen... 

Siinä sohvalla sitten kykin ja persaus enemmän tai vähemmän puutuneena. En tiedä onko tämä tyypillistä etätyötä, mutta minulle tämä paikallaanolo on aivan uutta. Usein käyn kävelyllä valoisimpaan aikaan - luksus, jota ei töissä pysty harrastamaan. Joskus työskentelen kirjastossa, että ei tulisi houkutusta tehdä sijaistoimintoja, kuten pyykin pesemistä ja kahvin keittämistä. Jestas sitä kahvin määrää!

Ajankäytön hämmentävä osio: päivät kuluvat aivan älyttömän nopeasti. En tiedä johtuuko se siitä, että uppoudun tekemiseen vai onko aika jotenkin hidastunut. Vai olenko niin hidas, että aika tuntuu juoksevan ohi. 

Ennen opintovapaan alkua mietin, tuleeko tässä käymään niin, että laiskottelen kaikki päivät. Niin ei ole käynyt, sillä vaikka kukaan ei tule tarkistamaan mihin aikaan teen mitäkin, olen sisäistänyt töistä niin vahvan rytmin, että vahdin itse itseäni. Lapset tulevat kotiin viimeistään neljältä, ja sen jälkeen ne jostain syystä haluavat tapella keskenään. Ehkä niillä on ollut ikävä toisiaan. Iltaisin erotuomarina toimiessa opiskelu ei enää suju vaan hommat pitää hoitaa päivällä.

Päiväkävelyllä

Ajankäytön epämääräinen mömmö: päivissä on joutokäyntiä. Olen huomannut olevani tuijottelija. Saatan pysähtyä kesken tekemisen tuijottamaan ikkunasta ulos ja unohtua siihen. Ehkä se on hukkaan heitettyä aikaa tai sitten se on ajatustyölle tärkeää. Mene ja tiedä. Aikaansaamisen tarve elää mielessä kovin suurena, vaikka niin tärkeää olisi välillä pysähtyä. 

Ehkä vauhti ja kaahottaminen työpaikoilla on usein tapa, jota ihmiset ruokkivat toisissaan. Se on ikään kuin sen merkki, että nyt ollaan muka tehokkaita. Luultavasti ollaan vain stressaantuneita. Kiire on väistämätön tosiasia, joka aiheutuu usein itsestä riippumattomista tekijöistä, mutta itse voi kai vaikuttaa siihen, miten kiireeseen suhtautuu. Oma keino on monesti aivan älytön moneen suuntaan sinkoileva sohlaaminen eli harjoittelun paikkahan tässä on. 

Mietintätauko

Ajanhallinta on jo sanana tosi omituinen, sillä eihän aikaa voi hallita. Se kuluu eteenpäin teimme mitä tahansa. Siihen liittyvät taidot kuitenkin korostuvat opiskelussa ja työssä: miten ja mihin me aikaa käytämme. Monen oppilaan kanssa tästä on käyty kipeitä keskusteluja, eikä se helppoa ole aikuisellekaan. Mutta tämä on itsessään niin iso aihe, että taidan jättää sen toiselle kerralle.

Ja kuinkas ollakaan, taidan keittää kahvit.