Aarre: 50-luvun puutarhasuunnitelma

Tässä talossa on kauan sitten asunut joku, jolle piha oli tärkeä. Kun tähän muutettiin kahdeksan vuotta sitten, piha oli lanattu kenttämäiseksi ja laitettu nurmikolle, mutta sieltä täältä pilkotti merkkejä jostakin muusta, paljon vanhemmasta.

Vanha omenapuu. Punaviinimarjapensas. Soran alta puskevat peurankellot. Jättiläismäinen raparperi, yksin, keskellä nurmea. 

Siivouskaapista löytyi aarre kellertävällä paperilla. Talon alkuperäinen puutarhasuunnitelma vuodelta 1953. Talo valmistumisvuodeksi on kerrottu 1955, joten puutarha on ollut mielessä alusta alkaen. Suunnitelma on piirretty tarkkaan lyijy- ja värikynillä: eri alueet toimintoineen nimetty, kukkapenkkiin haettu sävyskaalaa, jopa laattakiveys hahmoteltu kivi kerrallaan. Ehkä asialla on ollut ammattilainen. Vuosiluvun alla on nimi, mutta se on haalistunut pois.

Vasemmalla hyötytarha, oikealla talo (nro 1).

Kuvasta näkyy, että 50-luvulla hyötypuutarha oli tärkeä. Yli puolet tontista on pyhitetty hyötykasveille. Omenapuita on suunnitelmassa jopa kymmenen kappaletta! Ja kuinka ollakaan, pihamme ainoa omenapuu, valkeakuulas, seisoo juuri sillä kohdalla, mihin se on suunnitelmassa laitettu. Selässä vipelsi vilunväreet, kun hoksasin asian. Puu on kukkinut ja tehnyt omenaa samassa paikassa kohta 70 vuotta. En tiedä, mitä on tapahtunut muille yhdeksälle puulle. Paikassa, jossa ne ovat ehkä olleet, on tällä hetkellä kasvihuone, komposti, istutuslaatikot ja terassi. 

Suunnitelman omenapuut. Ehkä joukossa muitakin hedelmäpuita.

Marjapuskat ovat suunnitelmassa myös hyvin edustettuina, niitä on 18 kappaletta. Kohdassa, jossa meillä nykyäänkin tönöttää ränsistynyt ja laiminlyöty punaherukkapensas, lukee suunnitelmassa Osmolan punainen. Ei aavistustakaan, onko lajike yleinen vai ei, mutta ajatus siitä, että se voisikin olla jotakin vanhaa kantaa, laittaa miettimään uudestaan haluanko sittenkään repiä pensasta pois. (Meillä kun ei herukoita paljoa syödä.) 

Mansikoitakin suunnitelmassa on metritolkulla läpi pihan.

Talon ympärillä kulkee kivetty polku, on perennaistutuksia ja koristepuita (esim. hopeapaju) ja istuinalue (nro 3) talon sivulla. Istuinalueen viereen on suunniteltu syreeni, ja se paikalla kasvaa vieläkin. Ehkä siihen on ajateltu suojaisaa kaffenjuontipaikkaa. 

Talo ja ympäröivät istutukset.

Siinä missä suunnitelmassa on kivikkokasvi-istutus (nro 17), on nykyään pihan ajotie. Ja roskis. Ei siis olleenkaan niin idyllinen kuin 50-luvulla. Iso kivenlohkare (18) tontin rajalla on edelleen jäljellä, ja hauska yhteensattuma on, että olen itsekin yrittänyt viritellä sen kylkeen kivikkokasveja. Jäljelle jääneestä multakaistaleesta puskee joka vuosi vuorikaunokkeja, jotka leviävät niin, että saavat hulluuden partaalle. Ehkä ne ovatkin alkuperäisiä kasveja, ja mun pitäisi osata arvostaa niitä enemmän.

Piha ja asuinalue kaiken kaikkiaan on erinäköinen nykyään ja esimerkiksi kohta, johon on suunnitelmassa laitettu aurinkoisen paikan kukkapenkki, on 60-70-luvulla rakennetun talon varjossa. Ne kohdat talon vierellä, jotka ovat meillä nyt lähinnä kulkuväyliä, olivat silloin oleskelualueita, kun taas kohdat, joissa nyt vietämme aikaa, olivat silloin tiukassa hyötykäytössä. Ajat ovat muuttuneet. Miltä näyttäisikään takapihalla, jos siellä olisi terassin ja ison nurmialueen tilalla omena- ja marjatarha? 

No, mulle riittää kyllä vähempikin määrä kutakin lajia. Mutta tuosta vanhasta, pieteetillä ja ehkä raukkaudella tehdystä suunnitelmasta ei voi olla inspiroitumatta. 

Muuton jälkeen 8 vuotta sitten. Syyshortensian takaa pilkistää alkuperäinen omenapuu. Suunnitelman mukaan tässä seisoisi omenapuita, niiden edessä marjapensaat, ja niiden edessä mansikkamaa.