Viherkasveja laiskalle hoitajalle

Ruskeita laikkuja, sormiin murenevia ja lattialle rapsahtelevia lehtiä... ja raatoja. Kuulostaako tutulta? En voi olla ainoa, jonka nurkista löytyy vuosittain toivonsa ja henkensä heittäneitä viherkasveja. Joista on vihreys kaukana. 

Tilanne koko karmeudessaan manifestoituu keväisin, kun aurinko alkaa paistaa ja itsekin herää horroksesta ja alkaa kiinnittää ympärilleen huomiota. Joka kevät lupaan, että tulevana vuonna hellin kasveja kuin, no, kukkia kämmenellä. Ja miten sitten käykään. Sama luuppi toistuu ja käsissä on henkitoreisia luontokappaleita. Paikkaan tilannetta ostamalla kaupasta uusia. Viimeisin  kotiin kuljetettu on huonevehka eli kalla.  En voinut vastustaa sen keltaisia kukintoja! Saa nähdä kuinka kasvin käy.

Tiedän kyllä, että talvella kasveja pitää kastella maltilla ja sumutella usein. (En oikein muista kumpaakaan tai muistan kausittaisesti.) Tiedän, että lannoitus täytyy lopettaa paltiarallaa marraskuusta helmikuun alkuun. Onnistuu. (Haasteena on muistaa lannoituksen aloitus uudestaan.) Tiedän, että kasvit tarvitsevat valoa. Kyllä, lykin kasvit ikkunan luo ja joidenkin yllä mollottaa kasvivalokin. (Hoidan omaa kaamosväsymystä samoilla konsteilla.) Tiedän, että mullanvaihto ja isompi ruukku voivat olla tarpeen keväällä. (Vaihdan mullat yleensä paniikissa elokuussa.)

Tiedän siis paljon, mutta toteutuksen asteelle siirtyy harva asia. Viherkasvit kestävät vähemmän kokeillaan vähän sitä sun tätä -metodia kuin puutarhani kesällä; pihalla luonto hoitaa. Ja kun tähän lisätään vähäinen valo ja kuiva huoneilma, ei huonekasviparoilla ole helppoa. 

Onnistumisprosessi maijojen kanssa on mulla huono. Niiden ihanat lehdet alkavat aina jossain vaiheessa muistuttaa syysruskaa.

On kuitenkin muutama viherkasvi, jotka ovat uskomattoman sitkeitä. Ne kestävät kohtuullisen hyvin epäsäännöllistä kastelua ja kuivaa huoneilmaa eivätkä öttiäiset ole niiden perään. Ne ovat SÄILYNEET HENGISSÄ vuosia. Jo pelkkä pölyjen pyyhintä lehdiltä piristää niiden ulkonäköä.

Tässä on oma kestoviisikkoni, alkaen häntäpäästä. 

5. Kastanjasutipuu

Viidennelle sijalle pääsee kastanjasutipuu. Oli yllätys, kuinka kauan se on pärjännyt, vaikka kaupan myyjä sanoi sen olevan oikukas. Meillä se on ollut toista vuotta ilmalämpöpumpun alla jatkuvassa tuulenvireessä ja varmasti talon kuivimmassa - mutta valoisimmassa - paikassa. Silti se on kasvanut tosi nopsaan korkeutta ja tekee uusia lehtiä. Kyllähän niitä kuihtuu poiskin koko ajan. Se tykkää suihkuttelusta, mutta en muista tehdä sitä kovin usein. Kun kasvi oli pieni, sen runko oli kietoutunut (tai kiedottu) yhteen palmikoksi, mutta nyt ne ovat lähteneet omille teilleen.

kastanjasutipuu

4. Kilpipiilea

Ostin tämän minikokoisena heräteostoksena lähikaupasta. Kyllähän sekin tiputtelee lehtiänsä, varsinkin kun saa osumaa lasten leikeistä, mutta mutta jostakin niitä aina putkahtelee lisää. Olen jakanut tämän jo kerran, ja ison kasvin juurelta näyttää taas pilkistävän vauvaversio. Ja tämä on jotenkin ihanan veistoksellinen ja symppis!

kilpipiilea

3. Traakkipuu

Kolmannelta sijalta löytyy pitkäikäisin kasvini, noin 10 vuotta olohuoneessa nököttänyt traakkipuu. Se on kasvanut varsistaan pituutta reippaasti ja olen vaihtanut sen useaan kertaan isompaan ruukkuun. Tajusin vasta viime keväänä laittaa sen altakasteluruukkuun, josta se on ollut mielissään. Traakki olisi vieläkin pidempi, ellen olisi vahingossa katkaissut sen korkeinta tupsua. Ajattelin kai vain taivuttelevani sitä suoremmaksi, kun se oli kiemurtanut vinoon valon perässä... mutta nou hätä, laitoin katkenneen latvan veteen ja se on tehnyt juuret. Myös rungonpätkä on alkanut kasvaa uutta tupsua.

traakkipuu

2. Kumiviikuna

Tai ainakin luulen sen olevan kumiviikuna... mulla on paha tapa uskoa, että muistan ostamieni kasvien nimet kirjaamatta niitä ylös. Tämäkin tarttui mukaan ruokaostosten kylkiäisenä marketista, ja se on kerännyt pituutta huimaa vauhtia. Okei, sekin on kasvanut vinoon valoa kohti kurkotellessaan, mutta kasvivalon alla se on hieman oikaissut ryhtiään. Nahkeat lehdet varastoivat kosteutta hyvin ja niiden päältä on helppo pyyhkiä pölyt (tai huijata lapset pyyhkimään).

kumiviikuna

1. Anopinkieli

Kiistaton ekasija. Anopinkieltä ei saa hengiltä millään! Ei sillä, että olisin tahallani yrittänyt. Se kasvaa pienessä ruukussa paahteisella ikkunalla ja elää vuodesta toiseen, hitaasti kasvaen tosin. Tänä keväänä oman anopinkieleni on vihdoin aika päästä isompaan ruukkuun. Parasta kasvissa on ihana limenvihreä väri. 

anopinkieli

Näitä kannattaa kokeilla, jos on viherkasvien kanssa samanlainen kuin minä eli huithapeli joka rakastaa kasveja. Sillä pakkohan kodissa on olla jotain elävää ja vihreää.