Keski-iän merkkejä?

Seisoskelin uima-altaan reunalla kylmästä hytisten. Vieressä jonotti joukko lapsia uimakouluun pääsyä uimalasit otsalla ja pienet vatsat uimapuvun alla pömpöttäen. 

Uimakouluun olin minäkin menossa, tosin aikuisten tekniikkauimakouluun. Uimalasit oli minullakin (ja vatsakin pömpötti). Sitten vain loiskautus altaaseen ja vapaauinnin potkuja harjoittelemaan. 

Hitsi että oli hauskaa! Vaikka meni vettä nenään ja korvissa lotisi vielä seuraavanakin päivänä. En malta odottaa seuraavaa kertaa. Olin miettinyt uimakoulua pitkään, mutta en ollut saanut aikaiseksi. Jotenkin epäilytti. Hävetti. En osaa. Uppoan.

Täytin viime viikolla 43 ja ajattelin, että nyt on aika. Jos haluan uida kunnon tekniikalla enkä niska kenossa niin, että pää ei käänny viikkoon uimahallissa käynnin jälkeen, on asialle tehtävä jotain. Plus että ottaa päähän jäädä uimakisassa jälkeen 9-vuotiasta tytärtä. Kohta menee varmaan viisivuotiaskin ohi.

43 vuotta lasketaan kai keski-iäksi. Kuuluuko tähän ikään kriisi, villitys tai jotain? Niin kuin uimakoulu?

Seuraava asia, jota voin mennä jonottamaan lasten kanssa rinnakkain, on korvien rei'itys. Siinä toinen tekemättä jäänyt asia.

Tai onhan lehdyköiden läpi ammuttu kerran jo 80-luvulla, kun olin 7-vuotias, mutta jossain vaiheessa korvikset eivät kiinnostaneet, ja reiät pääsivät kasvamaan hiukkasen umpeen. Nykyään tirskuu veri, jos rusautan korun paikalleen. Siitä sitten lähtee juhlimaan korvalehdet punoittavina ja turvonneina eikä tulehdus ole kaukana. Ostelen aina silloin tällöin hienoja korviksia, joita käytän sitten joskus. Ehkä joskus on tullut nyt. Mutta täytyy odottaa uimakoulun loppua, korvien rei'itys ja allas eivät sovi yhteen.

Kun tarkemmin ajattelen, saatoin ilmentää keski-iän merkkejä, kun täytin 40. Tämä ilmentymä oli sähköpyörä. Lupasin pyörän itselleni, jos saan ensimmäisen vakituisen työpaikan. No, sain paikan nelikymppisenä, ostin pyörän ja poljin sillä vakituiseen työpaikkaani. Ei hurjin menopeli, mutta pienoista vauhdin huumaa kuiteskin. Pitääkin kaivaa Helkama esille, kun lumet sulavat.

Joidenkin mielestä sähköpyörä on laiskottelua. Että polje s**na sentään edes kunnon pyörällä. Mutta jos vaihtoehto on, että otan alle auton, on kai avustettu polkeminen jo parempaan suuntaan omaa kuntoa ja ympäristöä ajatellen. Ja voin kertoa, että työmatkalla osuvan Pispalanharjun ylittäminen - oli alla mikä tahansa pyörä - käy pakaroiden päälle.

Opiskelu - oon aina tykännyt siitä (kun saa päättää mitä opiskelee), mutta täytyy myöntää, että keski-ikäisyys on ehkä vauhdittanut lukuvimmaa. Olin ollut neljäkymppisenä saamassani vakituisessa työpaikassa jopa kaksi vuotta, kun mielessä voimistui ajatus uuden oppimisesta. Että nyt tai ei koskaan, eläke lähestyy (as if), homma on laitettava tulille heti. 

Ja nyt sitten vietin 43-vuotissynttäreitä opintovapaalla työnohjausta ja kirjallisuutta opiskellen. Jonkin sortin vinksaus päässä kai se on tämäkin.

Onhan näitä merkkejä varmasti muitakin. En edes uskalla ajatella, mikä keski-iällinen itseilmaisun tarve blogin pitämiseen liittyy... Jestas sentään. Ei siitä sen enempää. Tai ehkä keski-ikää ei ole olemassakaan.