Ovatko nämä esivaihdevuosien oireita?

Kirjoitan nyt aiheesta, josta en aikonut koskaan kirjoittaa. Ei siksi, että häpeäisin vaihdevuosia vaan koska en varsinaisesti kirjoita hyvinvointiblogia. Koska ajattelin, että mun hormonitoiminnan ei ehkä tarvitse nousta keskiöön.

Mutta pyörrän sanana kirjoitan kuitenkin, koska olen todella hämilläni. Ihan aidosti kysyn: millaiselta tuntuvat esivaihdevuodet? Netissä on vaikka kuinka paljon juttuja oireista, mutta ne tuntuvat kaukaisilta, en osaa yhdistää niitä itseeni. Ne tuntuvat kliinisiltä kuvauksilta enkä jotenkin pysty samaistumaan.

Ne kuuluisat kuumat aallot

Olen 44-vuotias ja tuntuu, että en ymmärrä kehoani. Ymmärrän sen, että kroppani on aina reagoinut rajusti kaikkeen, oli se sitten stressi, vuodenaikojen vaihtuminen tai nälkä. Mulla on perussairauksia, joiden takia sairastan paljon.

Mutta viime aikoina on tapahtunut jotain uutta: aivan kuin sisälläni olisi mennyt uuni päälle. Hikoilen ja ihoani kihelmöi, aivan kuin sen alla juoksisi muurahaisia. Tuntemukset eivät tule hyökyaaltoina vaan paremminkin tasaisina laineina. Mutta ne ovat niiiin ei minua, että hieman jopa pelottaa. Yleensä palelen koko ajan eikä +20 ole minulle lämmin päivä. Nyt käyn iltalenkillä t-paidassa ja kuumenen niin, että voisin kävellä vaatteet päällä järveen. 

Tämä muutos on tosi uusi. Vielä elokuun helteiden loppuessa keho oli shokissa kylmästä: kuljin sisälläkin fleecessä ja villasukissa, vaikka ulkona oli yli 20 astetta. Nyt syyskuussa kuljen shortseissa ja hihattomassa paidassa ja kun menen ulos auringonpaisteeseen, tuntuu kuin joku heittäisi minut kattilaan tirisemään. Muutos päinvastaiseen on tapahtunut niin äkkiä, että epäilyttää voiko kyse olla hormonitoiminnan hiipumisesta.

Käsittääkseni kuumat aallot ovat kuitenkin klassisia esivaihdevuosien oireita?

Lihassäryt

On toinenkin asia, jonka takia aloin miettiä esivaihdevuosia. Ja tämä on se, mikä minua hämmentää eniten, pelottaa jopa.

Mulla on ollut viimeisen parin vuoden aikana lihassärkyjä ja voimattomuutta, jotka tulevat ja menevät. Viimeisen kuukauden sisällä ne ovat olleet taas voimakkaasti läsnä. Menen puutarhatöihin ja teen sitä mitä rakastan eli kaivan kuoppaa lapiolla, ja yhtäkkiä voimat sulavat täysin pois. Seuraavana päivänä en pysty kuin lepäämään sohvalla. 

Olen juossut lääkärissä näiden oireiden takia. Mut on rullattu läpi laajoista testeistä ja epäiltiin jo harvinaista autoimmuunitautia. Testien mukaan kaikki on kunnossa. Ainoastaan rauta ja ferritiini ovat matalamman puoleiset (mikä itsessään voi tietysti aiheuttaa kaikenlaista oiretta). 

Uusimpana ilmiönä mukaan ovat tulleet sydämen vaarattomat rytmihäiriöt, joita on tsekattu päivystyksessä asti.

Vuosi sitten kysyin lääkäriltä, voisivatko oireeni liittyä vaihdevuosiin. "Olet vähän liian nuori", hän vastasi, eikä asiasta puhuttu sen enempää. En ajatellut sitä sen enempää vaan pelkäsin olevani vakavasti sairas. Edes gynekologi ei ole puhunut vaihdevuosiin liittyvistä asioista, enkä kyllä hoksannut hänen kanssaan ottaa niitä esillekään. Nyt kun kroppani on ottanut uunivaihteen päälle, olen alkanut miettiä, että voisiko jokin yhteys olla. 

Netissä puhutaan paljon lihasvoiman heikkenemisestä, mutta lihassäryistä puhutaan vähemmän. Olen viime aikoina alkanut taas käydä salilla, sillä tiedostan lihasmassan heikkenemisen, mutta heikotuksen tullen sinne on turha yrittää. Syön välillä särkylääkettä, jotta pystyn nukkumaan tai keskittymään työskentelyyn. Mitä kaikkia muita oireita on, joihin en osaa edes kiinnittää huomiota? Kierrostani en tiedä, sillä pillerit pitävät vuodon lähes kokonaan poissa.

En voi olla ajattelematta ikää

Jokainen nainen käy läpi vaihdevuodet omalla tavallaan. Sen pitäisi olla luonnollinen asia. Miksi mä sitten olen niin hämmentynyt, että alkaa jopa itkettää, kun kirjoitan tätä? 

Toisaalta mahdollisuus, että mun oireille voisi olla jokin niin luonnollinen syy, tuntuu helpottavalta. En ole sairas vaan muutun. Toisaalta pelkään, että hormonaaliset muutokset eivät voi olla oireiden syynä, sillä olisivathan lääkärit osanneet kiinnittää asiaan huomiota. Ajatus, että esivaihdevuodet voisivat olla syy eikä yksikään lääkäri hoksannut miettiä asiaa, tuntuu turhauttavalta.

Ja olivat kyseessä sitten esivaihdevuodet tai eivät, tää ajatusprosessi on muistutus iästä ja elämänvaiheesta. Tuntuu hämmentävältä - uskallanko sanoa, että jopa vähän epänormaalilta - että vaihdevuosioireet alkaisivat aikana, jolloin elän vahvasti arkea pienen lapsen kanssa. Tämä kuulostaa hölmöltä, mutta niin mieli toimii. Se ei ymmärrä tai halua kehon ikääntyvän. Julkisuudessa vilisee nelikymppisiä, jotka saavat vielä lapsia (ja se on ihanaa heille). Mikäs epänormaali ilmestys minä sitten ehkä olen?

Kirjoitinpa sittenkin

Nyt mä sitten kirjoitin aiheesta, josta en meinannut. Varmasti mielenkiintoista luettavaa entisille oppilaille, työkavereille tai ohjausasiakkaille. Jos heistä joku ihmeen kaupalla sattuisi blogiin eksymään. Mutta en usko heille olevan yllätys, että olen ihminen. Vaikka joku teini on joskus muuta väittänytkin.

En pyydä ketään diagnosoimaan, mitä mun kropassa tapahtuu. Mutta jos joku haluaa kommentoida tai kertoa omista kokemuksistaan, kuulen ja arvostan kaikesta sydämestäni. Ihan vaikka vain, että "ei helvetti, mullakin on niitä helvetin ihonalaisia muurahaisia."

Puhutaanko tästä aiheesta kuitenkaan sitten tarpeeksi?