After work ja gluteenittoman ruokailun vaikeus

Vaikka tamperelainen taivas tarjoili vuoronperään vettä, räntää ja lunta, viime viikonloppu oli loskaisuudessaan aika virkistävä. 

Tein perjantaina jotain täysin ennennäkemätöntä: menin after workeille! Tosin töitä en ole tehnyt näin opintovapaalla, mutta onhan tässä taustalla parikymmentä vuotta raatamista. Ja mun ruokaseuralainen oli työskennellyt tosi ahkerasti koko viikon. Mä olin hengessä mukana. 

Nyt kun olen perustellut oikeuteni after workeille, voin kertoa, mitä tapahtui. 

Masu Asian Bistro

Suuntasimme Masuun, joka on aasialaista ruokaa tarjoileva paikka Tampereen keskustassa, Laukontorin liepeillä. Kun pöydän toiselle puolelle istui hyvä kaveri ja eteen tuotiin kuoharilasi, alkoi viinkonloppufiilis ottaa ensiaskeleita ja tiskirätin tuoksuinen ulkoilma jäädä muistoksi vain.

Tuli aika tilata ruoka. Se on hetki, jolloin huokaisen anteeksipyytävästi tarjoilijalle ja alan selittää ruokarajoitteitani. Keliakia - gluteeniton, vehnätön, kauraton. "Mistä jauhosta gluteeniton leipä on tehnyt? Ei, ei mulle ei käy kaura, vaikka se olisi kuinka puhdasta tahansa. Vehnä, ei, hui! En voi syödä vehnäpohjaista soijakastiketta vaikka se olisi kuinka fermentoitunut." 

Gluteenittomissa tuotteissa saa olla tietty määrä vehnäjäämiä, ja se katsotaan silti gluteenittomaksi. Tämä pätee soijakastikkeeseen. Soijaövereiden takia aasialaiset ruokapaikat eivät usein käy mulle.  Ja on ylipäätään raskasta, jos omat ruokarajoitteet eivät ole ravintolassa ilmoitusasia vaan niistä joutuu joissain paikoissa jopa väittelemään tarjoilijan kanssa. On joskus kokkikin tullut keittiöstä mukaan hämmentämään soppaa.

Alustukseni jälkeen Masun tarjoilija ilmoitti vakuuttavasti käytetyn soijakastikkeen olevan minulle sopivaa. Olin niin onnellinen. Tunsin olevani ruokanormaali. Riehaannuin kiitollisuudesta niin, että tilasin After work -menun ja viiniä kylkeen. Söin jotakin ihanaa makean tulista parsakaalikeittoa, tonnikalatartaria ja lohta. Sorbettia kookoshässäkällä ja espresso jälkkäriksi. 

Ruoka oli hyvää. Mutta... vatsa on kuitenkin oireillut tuon illan jälkeen, joten päätin vielä ennen tämän kirjoittamista selvittää ravintolasta soijakastikkeen mysteeriä. Oliko se oikeasti vehnätöntä, kuten tarjoilija väitti? Ei ollut. 

Onneksi mulla ei ole vehnäallergiaa, jolloin seuraukset olisivat voineet olla dramaattisempia kuin useamman päivän vatsanturvotus - isommasta altistuksesta gluteenia olisin oksennellut muutaman tunnin. Pidemmän päälle gluteeni on hengenvaarallinen. 

Harmittaa, että ravintolassa ei voi varauksetta luottaa siihen mitä kerrotaan, että tarjoilija ei oikeasti kuuntele, mitä kerron. Vehnä piili luultavasti makean tulisessa parsakaalikeitossa.

Voin suositella Masun ruokaa, kyllä, mutta en voi nostaa sitä esille paikkana, joka ottaa gluteenittoman ruokailijan huomioon erityisen hyvin.

Daisy

No, tätä loppukäännettä en tiennyt perjantaina, jolloin fiilis oli hyvä ja suu lopsasi vielä jälkkäridrinkkiä. Vatsat täynnä lähdimme kiihdyttämään alamäkeen kohti Laukontoria. Emme kierineet Tammerkoskeen asti vaan kaarsimme Kehräsaareen, jonne on ihan hiljattain avattu uusi paikka, Daisy. 

Daisy kertoo olevansa brunssi-, tapas- ja cocktailravintola. Meille se oli tuona perjantai-iltana jälkimmäisin. Tuijottelin drinkkilistaa ja päädyin mukailtuun mansikkamargaritaan. Lipaisu suolaisen sokerisesta lasinreunasta ja päälle siemaisu sopivan miedosti tequilalle maistuvaa juomaa. Mmm...

Paikalla oli ruokailijoita, mutta niin vähän, sain napattua kuvia sopivissa väleissä tunkeilematta kenenkään ruokarauhaan. Sisustus oli viihtyisä, seinissä oli lemppariväriini vivahtava petroolinsininen. Jos olisin istunut ikkunapöydässä ja olisi ollut valoisaa, olisin varmaankin voinut tuijotella Tammerkosken suuntaan. Nyt katselin viherkasvia ja mietin, miten se pärjää paikallaan ilman lisävaloa. 

Siinä istuskellessa kävi mielessä myös, että joskus muinoin perjantaidrinkit olivat peruskauraa. Nykyään, jos olen hurja, ostan kotiin kuoharipiccolon ja höräisen sen samalla, kun katson telkkarista Miss Marplea tai mikä lie brittipehmodekkari silloin onkaan menossa. Mutta kyllä viini (ja muukin alkoholi) maistuu paremmalta ruoan kanssa ja paikassa, jonne täytyy pukea päällensä muutakin kuin kotikalsarit. Täytyisi ehkä käydä ulkona useammin.

Ravintola on Niagara-elokuvateatterin vieressä ja hetken mietin, olisiko seuraava kohteeni leffakatsomon penkki. Mutta ei, keski-ikäiset, hieman viinistä harittavat silmäni etsivät puhelimesta bussiaikataulun. Oli aika suunnata omakotitalolähiöön. 

Ja arvatkaa moneltako kotiin suoriutuminen tapahtui? No kello yhdeksän jälkeen tietty. Mutta se hyvä puoli after workeissa on: kun aloittaa ajoissa, on ainakin teoreettinen - ja omalla kohdallani hyvin todennäköinen - mahdollisuus mennä kotiin ajoissa.