Kaikenlaista piipertämistä on ollut

Olen viime aikoina touhottanut kotihommia, joita en yleensä tee. Piparien leipomista ja blinien paistamista ja mikä ennen näkemättömintä, villapaidan neulomista! Tykkään kyllä leipoa ja paistella silloin tällöin mutta että lankaa ja puikot?! 

Epäilen näiden (mulle) epänormaalien aktiviteettien olevan sijaistoimintoja. Toimintoja, joilla yritän epätoivoisesti paikata tän hetken vaikeutta keskittyä. Varsinkin luovat toiminnot eli kirjoittaminen on hankalaa. Yleensä mieleen punkeaa blogipostausaiheita vähän liikaakin, enkä edes kirjoita niistä kaikista. Viime viikkoina päässä on humissut tyhjää. Oman yritysidean pyörittely ja kehittely on ollut tosi tahmaista. 

Aivoperäinen ameebamaisuus

Pimeyshän se luultavasti kaiken takana on. Muina vuodenaikoina nautin uuden kehittelystä, mutta nyt tuntuu kuin joku olisi valellut aivot tervalla. Alkaa väsyttää ihan hitosti kun yritän kovasti miettiä vaikka mahdollisia nimiä omalle yritykselle. Useamman kerran olen nukahtanut kesken miettimisen istualleni. 

Kävin katsomassa vuoden takaisia blogikirjoituksia ihan vain saadakseni selville, miten aivotoiminta on luistanut silloin. Löysin tammikuun alusta postauksen: Keskittymiskyky on banaanikärpäsen luokkaa. Eli ilmiönä tämä ei ole aivan tavatonta. Silloin kirjoitin näin: 

Varsinkin kirjoittaminen on tuntunut lähes mahdottomalta. Tälläkin hetkellä käsivarsia kihelmöi ja tunne leviää jalkoihin. Tuntuu että on pakko pompata ylös. Kävin äsken puolen tunnin kävelyllä, että pystyisin istumaan aloillani, mutta ei se näemmä auttanut. Olen siis toisaalta hyvin aktiivinen tiskirätti. Liikkuva sellainen. Ameebamaisuuteni täytyy olla aivoperäistä.

Aivoperäinen ameebamaisuus. Diagnoosi on tehty. Olotila sisältää lisääntynyttä levottomuutta kropassa samaan aikaan kuin aivotoiminta hiipuu. Hoitokeino: hyväksy ameebamaisuutesi ja jatka kropalla toimitettavia sijaistoimintoja? 

Kaikkien aikojen sijaistoiminto eli villapaita

Vihasin koulussa käsitöitä. Varsinkin koneompelua. Ompelukone tuntui hajoavan osiin aina kun lähestyin sitä. Neulominen ja virkkaaminen olivat inasen mieluisempia ja sain aikaan siistiä jälkeä, mutta olin toivottoman hidas. Jouduin viemään patalaput ja sukat kotiin työstettäviksi ja heittelin niitä seinään, kun hermo meni silmukoiden kanssa.

No miksi ihmeessä mä sitten teen villapaitaa? Koska olen itsepäinen enkä suostu hyväksymään, että en löydä kaupasta mieleistä paitaa. Oikean väristä, poolokauluksellista ja villaista, joka ei kutita eikä koostu loppujen lopuksi akryylistä ja polyesteristä. Siispä ostin jo viime kesänä langat ja aloittelijalle tarkoitetun ohjeen alennusmyynnistä ja ajattelin, että kyllä mä nyt yhden paidan pykään. Kesä, aurinko ja luovuuden ylivirtaus voivat aiheuttaa suuruudenhulluja kuvitelmia.

Olen ostanut överimäärän erilaisia puikkoja (koska en heti ymmärtänyt, millaisilla puikoilla pitäisi neuloa), nyplännyt urakalla (vai onko nypläys vain pitsiä varten?) ja katsonut tanskankielisiä youtubeohjeita paidan eri vaiheista (koska ohjeentekijä on tanskalainen). Ja nyt mulla on tehtynä yksi hiha ja jokin, joka muistuttaa vartalo-osaa! Aika hyvin. Jälki on kotikutoisen näköistä ja huolestuttaa, että aloin neuloa liian isoa kokoa tai että lanka loppuu kesken. Mutta eipä tuo niin vaarallista. 

Kun ei pysty luomaan mielellään, on pakko luoda käsillään. Tällä hetkellä luominen tapahtuu toisen antamien ohjeiden mukaan, oli kyse sitten neuleesta tai piparitaikinasta, mutta lopputulos on omin aistein havaittavissa. Villapaita tuntuu karhealta sormia vasten ja piparien joulumausteet kutittelevat nenäkarvoja. 

Se on terapeuttista.