Ystävyyttä, kurkkumätää ja kakkiaisia: tv-sarjapoimintoja

Flunssa on jyllännyt tällä viikolla. Aikaa on kulunut tv:n edessä. On hyvä hetki poimia muutama helmi alkuvuonna katsotuista sarjoista.

One day 

Netflix, 2024

Olisin voinut katsoa jaksot yhtä kyytiä. Mikä niin koukutti? Ei toiminta, sillä tapahtumat liittyvät ihmissuhteisiin ja käytyihin keskusteluihin. Mutta tämä ihmissuhde koukuttaa.

Emma ja Dexter tapaavat valmistuessaan Edinburghin yliopistosta vuonna 1988. He viettävät yön yhdessä, nukkuen, ja ystävyys saa alkunsa, vaikkakin romanttinen kipinä jää kytemään. Sarja etenee läpi vuosien aina 2000-luvun puolelle, napsaisee yhden päivän jostakin vuodesta, ja näyttää mitä on tapahtnut. Tuona aikana Emman ja Dexterin elämät erkanevat ja lähentyvät, erkanevat ja lähentyvät. 

Jännitteen luo heidän erilaisuutensa. Emma on lähiökasvatti Leedsistä, Dexter poshimmasta perhetaustasta ja suoranainen mulkero välillä. Emma haluaa kirjailijaksi ja opiskelee opettajaksi, Dexter hakeutuu viihdealalle. Heidän kiinnostuksensa ja tarpeensa toisiaan kohtaan eivät etene samalla rytmillä. 

Sarja perustuu David Nichollsin kirjaan (2009)  ja siitä on tehty aiemmin elokuva (2011). Kirja on hyllyssä, mutta en ole lukenut; elokuvan olen katsonut. Mutta sarja on paljon parempi kuin kirja. Henkilöissä on enemmän särmää. Erilaisia ihonvärejä. Enemmän murteita, enemmän kuvausta yhteiskuntaluokan eroista. Elokuvassa Emma (Anne Hathaway) on kiva, mutta tylsä verrattuna sarjan näyttelijään, Ambika Modiin. Myös Dexterin esittäjä Leo Woodall on kiinnostavampi, jotenkin karumpi, kuin elokuvassa.

Kai tämä on romanttinen sarja. Mutta ei siirappisella tavalla. Ehdottomasti katsomisen arvoinen.

Charité

Yle Areena, 2017 -

Tästä saksalaisesta sarjasta on kolme kautta. Yle Areenassa on muuten viime aikoina ollut paljon hyviä saksalaisia sarjoja. Charité kertoo berliiniläisestä sairaalasta eri aikakausina. Ja tämä sairaalahan on oikeasti olemassa. Historialliset sarjat ovat mulle täyttä huumetta.

Ensimmäisellä kaudella eletään 1800-luvun loppua. Tuberkuloosi ja kurkkumätä jylläävät (ja varmaan moni muukin tauti) eikä antibiooteista ole vielä tietoakaan. Ihmisen kehoon kajoamista pidetään jopa jumalan tahdon vastaisena, kuten sairaanhoitajien pomona liehuva kirkon sisar jaksaa muistuttaa. Lääkäreiksi ei naisilla ole asiaa. Miehet kuitenkin kehittelevät hiki päässä lääkkeitä ja rokotteita - jotkut onnistuvat, jotkut eivät.

Toisella kaudella ollaan 1940-luvulla ja sota jyllää. Yksi päähenkilöistä on jo naislääkäri, joka on naimisissa toisen lääkärin kanssa (tietenkin). He saavat lapsen, jolla on vamma, jota ei hyväksytä puhtaalla saksalaisella rodulla. Vanhempien täytyy miettiä, ovatko he uskollisia valtakunnalle vai lapselleen ja toisilleen. Tapahtumat tuovat karulla tavalla esiin natsien kammottavuuden ja sodan julmuuden ylipäätään. 

Kolmas kausi sijoittuu 1960-luvulle, hetkeen, jolloin Berliiniä jakava muuri pykätään pystyyn. Charité jää itään, ja osa lääkäreistäkin pakenee länteen. Gestapo hönkii niskan takana, varovaisuuden ja vainoharhaisuuden ilmapiiri rakentuu. Suurin osa lääketieteellisistä keksinnöistä on jo peruskauraa, mutta se ei takaa lääkkeiden ym. kulkeutumista niitä tarvitseville. 

Sarja on fiktiivinen, mutta perustuu useassa kohtaa tosiasioille. Esimerkiksi moni sarjan lääkäreistä on ollut oikeasti olemassa ja saavuttanut suuria harppauksia tutkimuksen ja hoidon alalla. Voisiko neljäs kausi sijoittua muurin murtumisen aikoihin 80-luvun loppuun?

Ronja Ryövärintytär

Netflix, 2024

Sokeri jäi pohjalle. Olen katsonut Netflixistä vasta kaksi jaksoa tätä ruotsalaista sarjaa, mutta Ronjalla on niin vahva asema sydämessäni, että huonostikaan toteutettu sarja ei varmaankaan sitä horjuttaisi. Ei sillä, että katsomani perusteella olisi valittamista. Mutta myönnän, että ehkä arvioi sarjaa niinkään kuin viehtymystä tarinaan.

Olen lukenut Astrid Lindgrenin kirjan (1981) moneen kertaan. Vuonna 1984 tehdyn elokuvan olen katsonut vielä useammin. Lapsena mua kiehtoi metsä ja siellä tehdyt seikkailut, lapsen vapaus kulkea. Takkutukkainen tyttö, joka teki niin kuin tahtoi. Ajattaret, männiäiset ja kakkiaiset - kaikki metsässä mönkivät otukset. Vaarat. Ystävyys. 

Kun sarjan alkumusiikki nyt pyörii, selässä kulkee vilunväreitä, vieläkin. Niin vahvan vaikutuksen se on pieneen Hannaan tehnyt. Uusi sarja pystyy ylläpitämään samaa taianomaista tunnelmaa, ja tekee sen paremmin esimerkiksi metsän otusten kohdalla - tekniikka on kehittynyt. Mukana on myös Krista Kosonen Loviisa-äidin roolissa.

Isompi Hanna katsoo Ronjaa vähän eri silmällä kuin pieni, vaikka ei seikkailunnälkä minnekään ole hävinnyt. Mutta nyt huomaan vanhempien näkökulman; millainen kynnys heillä on päästää lapsi itsekseen maailmaan. Miltä tuntuu, kun lapsi käy katsomassa kaikkea, mitä pitää osata varoa, kuten kosken kuohua tai Helvetinkuilua, joka jakaa Matiaksenlinnan kahtia.

Ronja Ryövärintytär on seikkailu, joka kertoo ystävyydestä, maailman tutkimisesta ja sen vaaroista. Ronja elää ryövärielämää - tässä on lähtökohta, joka on konfliktissa normien kanssa. Se kertoo myös ennakkoluuloista; kaksi ryövärikoplaa suhtautuvat sotaisasti toisiinsa, vaikka ovat loppujen lopuksi hyvin samanlaisia.

Viisas tarina kaiken kaikkiaan. Ei hyssyttele, ei moralisoi, ei saarnaa.