Migreeni käskee hidastaa tahtia

Viikonloppu meni migreenin kanssa. Tuntui kuin joku olisi repinyt silmiä päästä, oksetti ja huimasi. Hiukset roikkuvat vieläkin rasvaisina ja olo on tahmainen. Kasvoissa kihelmöi. Kirjoittaminen on ollut mahdotonta. 

Olen päässyt tuosta vitsauksesta aika hyvin eroon kuluneen vuoden aikana, koska opintovapaalla on ollut vähemmän stressiä. Mutta nyt tämä vitsaus teki paluun koston kanssa. 

Migreeni on vaivannut mua niin kauan, että olen oppinut tunnistamaan sen triggeröivät tekijät. Siitä huolimatta en osaa vältellä niitä tarpeeksi hyvin.

Lapsesta asti

Muistan elämäni ensimmäisen migreenin, olin noin kymmenvuotias. Yhtenä kesäyönä heräsin kovaan pääkipuun ja pelästyin, se ei ollut tavallista päänsärkyä. Juoksin isän ja äidin väliin uikuttamaan. En kai saanut kohtauksia silloin kovinkaan usein, sillä en muista, että asian kanssa olisi menty edes lääkäriin.

Migreeni muhi pinnan alla ja otti vallan lukioikäisenä. Varsinkin abivuosi oli kamala, kohtaus tuli aina perjantai-iltaisin, jolloin makasin kylppärin lattialla ja toivoin oloa helpottavaa oksennusta. Kävin neurologilla, lääkkeistä ei ollut apua. Esimerkiksi englannin kirjoituksia edeltävänä yönä oli kohtaus. Sain kirjoitukset hoidettua, mutta kirjoitustenvalvoja tarkkaili siltä varalta, että pökerryn paikalleni tai että minua tarvitsee taluttaa ulos raittiiseen ilmaan. Selvisin ja englanti meni läpi kirkkaasti.

Migreeni hiipui hieman huipustaan, ja yliopistoaikana se vaivasi, mutta ei joka viikko. Löytyi vihdoin lääke, joka vei terävimmän kivun pois. Mitä vanhemmaksi olen tullut, kohtaukset ovat lieventyneet alkuajan helvetillisyydestä ja kouristelusta kylppärin kaakeleilla. Nykyään kipu on kova, mutta se talttuu lääkkeellä. Olo jää huonoksi, mutta pystyn suorittamaan arkea jotenkin.

Inhottavinta on migreenin junnaaminen akuutissa vaiheessa: jos pää ei pääse lepäämään, voi kulua viikkoja, että olo on tokkurainen, on näköhäiriöitä, pahoinvointia ja puutumisia kasvoissa. Ja arjen paineiden takia lepoa migreenin jälkeen ei yleensä tule tarpeeksi, sitä vain turruttaa pahimman kivun ja kompuroi eteenpäin. Kuinkahan monta työpäivää olen rämpinyt läpi lääkepöllyissä. Olen pitänyt vanhempainiltoja, joista en muista mitään, koska olen suorittanut ne kuin migreenin ohjaama robotti.

Aiheuttajat

Jokaisen migreeni on erilainen. Mulla kohtauksen aiheuttajat voi jakaa kolmeen kategoriaan: lihasjumit, aistikuormitus ja stressi.

Näistä hartioiden lihasjumi on yleisin, mutta onneksi sen aiheuttama migreeni ei ole niin kokonaisvaltainen kuin muiden alkusyiden. Yleensä syy on hartiassa tai kallonpohjassa oleva pinne, joka säteilee ohimoon. Kireyden tuntee myös hammassärkynä. Tavallisesta jännityssärystä tämän erottaa se, että liike ja venyttely vain pahentavat tilannetta, ja särky asemoituu silmäkuoppaan. Helpotuksena toimii lääke akuuttivaiheeseen ja varovainen liike ja hieronta sitten, kun kipu on talttunut. Fiksu ihminen pitäisi huolta, että hartioihin ei pääse jumeja. 

Aistikuormituksen laukaisema migreeni on jo astetta monimutkaisempi. Auringonpaiste, salamat, välke puiden takana, voimakkaalle tuoksuvat hajuvedet ja rasvat, ällöttävät hajut. Ja kovat äänet. Voi tuska niitä kovia ääniä. Näiltä tekijöiltä on vaikea itse suojautua. Kerran sain migreenin, kun biojäteastia haisi niin voimakkaalle. Kun joku on uittanut itsensä voiteissa ja parfyymissä, on migreeni tosi lähellä. Tämä on yksi syy, miksi saan töissä niin helposti migreenin: peruskoulussa on paljon ääniä ja hajuja. 

Stressin laukaisema migreeni on monisyisin ja vaikein taltuttaa. Se muhii pisimpään ennen laukeamistaan ja siitä on vaikea päästä eroon. Se vaatisi vetäytymisen paineettomaan, äänettömään ja hajuttomaan retriittiin. Jos vain jatkaa väkisin samalla tahdilla, kohtaus laukeaa aina vain helpommin ja jää junnaamaan.

Mikä tällä kertaa meni pieleen?

Stressi ei ole pahemmin vaivannut kuluneen lukuvuoden opintovapaalla. Saan herätä aamulla omaan tahtiin eikä mun tarvitse lähteä nostattamaan verenpaineita ryntäämällä töihin kahdeksaksi. Ei tarvitse olla metelin, hajujen ja henkisen kuormituksen keskellä. Aikaa asioiden tekemiseen, myös pysähtymiseen, on tarpeeksi. Ehdin syödä säännöllisesti ja nukkua tarpeeksi.

No miksi mulla sitten oli migreeni viikonloppuna? 

Olen pinnistellyt liikaa, vaikkakin sitten mieluisten asioiden parissa. Olen saanut itseni kiinni siitä, että mietin koko ajan, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Pitäisi kirjoittaa se essee, tehdä se blogiteksti, lukea se kirja, jatkaa sen tarinan kirjoittamista, käydä tekemässä se työnohjauskeikka.... Vaikka kalenterini näyttää väljältä, pörrää päässä koko ajan. 

Kun tähän yhdistetään flunssa, astman ärtyminen ja keväinen aurinko, tapahtuu ylikuumeneminen. On yksinkertaisesti liikaa ärsykkeitä, ja päässä sulaa. Se viestittää, että tarvitaan rauhoittumista. Tarvitaan kävelyjä, äänikirjoja, puutarhahommia, hölmöjä tv-sarjoja. Migreeni on mun ilmapuntari. Usein myös kirjaimellisesti, sillä tunnen ukkosen lähestymisen pitkän matkan päästä.

Toisaalta tällainen varoitussysteemi on hyvä. Päänsärky pysäyttää mut, pahimmillaan tekemällä liikuntakyvyttömän. Havahdun siihen, että jokin ei ole tasapainossa. Jos kroppa ei pysäyttäisi mua, saattaisin jatkaa katastrofaalisella vauhdilla väkisin ja uuvuttaa itseni myös mieleltäni. On niinkin käynyt, kun en ole huomioinut varoitusmerkkejä. 

Hidasta vauhtia, hidasta.