Pyörällä Pispalanharjulle

 

Aamu osoitti merkkejä auringosta. Valonsäteiden sähköistämänä hyppäsin sähköpyörän päälle ja poljin Pispalanharjulle ruskaa katsomaan. 

Meiltä on harjulle matkaa seitsemisen kilometriä ja osa siitä on pakaroita polttavaa ylämäkeä, mutta akku avusti perille. Tosin valitsin reitin niin, että joissakin kohdin oli täysi työ työntää pyörää ylämäkeen. Ajamista en siinä kohtaa edes yrittänyt; olisin varmaan kaatunut selälleni kuin kilpikonna.

Pyhäjärvi

Pispalanharjun laella

Paras paikka istahtaa on puisto harjun laella, Vesisäiliönmäellä. Siitä näkee Pyhäjärvelle ja ruskan värittämiin saariin. Puhelimella otetut kuvat eivät tee oikeutta: taivaansinistä, sinapinkeltaista, palavan oranssia ja havukuusten vihreää. Kotoa lähtiessä olin harkinnut hetken kameralaukun asettelua takaritsalle, mutta hylkäsin idean.

Oli aika tyyntä, mutta syksyn tunsi järveltä huokuvassa ilmassa. Puiston hiekkalaatikon lelut odottivat päivän ensimmäisiä leikkijöitä.

Lasten leikkipaikan vieressä on punakaartilaisten muistomerkki. Siinä lukee: "Täällä Pispalanharjulla työväenjoukot Tampereella viimeksi seisoivat ase kädessä asiaansa puolustaen vuonna 1918". Sisällissodassa harju oli punaisten viimeisiä linnakepaikkoja.

Kun kääntyy ympäri, näkee talojen välistä Näsijärvelle. Seisoskelin kahden järven välissä.

Punakaartilaisten muistomerkki, taustalla Pyhäjärvi.

Näsijärven suuntaan

Lähdin pyöräilemään alas harjua. Lähellä on Lauri Viita -museo, jossa en ole vieläkään koskaan käynyt. Asia vaatii korjausta!

Seuraavaksi kurvasin Café Pispalan ohi. En poikennut kahville villakerrastoissani, nappasin vain kuvan. En olisi sekaan mahtunutkaan, sen verran suosittu brunssipaikka café on viikonloppuisin ja porukkaa hortoili kadulla asti. Minäpä rimpautin rehvakkaasti pyörän kelloa ja sujahdin eteenpäin pitkin kapeaa katua.

Café Pispala

Eivät ne pisimmät Pispalanportaat, mutta yhdet kuitenkin. En ajanut niitä alas...

Pispalankoulun nurkilla

Vanhat kotikonnut

Ajoin kotiin Pyhäjärven kautta, Tahmelan ja Hyhkyn rantapolkua pitkin. Ehdimme asua Hyhkyssä kuutisen vuotta, ennen kuin muutimme Länsi-Tampereelle.

Hiekkatie kulkee rantaa pitkin. Tässä lenkkeilin ja lykin esikoista lastenvaunuissa. Kurpitsarannan veneet ovat kivoja väripilkkuja rantamaisemassa. 

Kurpitsatalon veneranta Pyhäjärven rannalla

Tahmelasta katsottuna: Pispalan haulitorni kurkistaa harjun toiselta puolelta.

Hyhkynlahti. Taustalla Saunasaari, jonne voi kävellä talvella jäitä pitkin.

Sähköpyöräni mun

Kolme vuotta sitten lupasin itselleni sähköpyörän, jos saan hakemani työpaikan. Sain työpaikan ja ostin pyörän. Samalla se oli 40-vuotislahja.

Pyörällä on kätevä polkea töihin Amuriin, jonne matkaa on noin kahdeksan kilometriä. Matka vie Pispalanharjun yli. Avustettu polkeminen tarkoittaa sitä, että en ole aivan hiestä märkä töihin päästyäni eikä päivää tarvitse aloittaa suihkulla, pelkkä vaatteiden vaihto riittää. Ei suihkuun useimpina aamuina olisi aikaakaan.

Valehtelisin jos väittäisin, että poljen joka päivä. En tosiaankaan. Mutta sähköpyörällä poljen todennäköisemmin kuin tavallisella. 

Entisessä kotirannassa.

Mun sähköpyörä on sellainen kaupunkipyörä, pystyssä istuttava mammapyörä. Uskollinen Tunturi. Nälkä on kuiteskin kasvanut polkiessa, ja haluaisin ehkä maastopyörämäisemmän mallin, jossa on parempi ajoasento eivätkä renkaat ole niin ohuet, että rotvallinreunojen aiheuttamat jälkitäristykset tekevät takapuolelle kipeää.

Työpaikka on alkanut tukea työmatkapyöräilyä. Ehkä onkin aika hankkia uusi pyörä.

Aurinkoista ruskaviikonloppua kaikille!