Gluteeniton PSTA ja suomalainen leffa

Perinteitä kunnioittaen syyslomaan kuului aikuisten ravintola- ja leffailta. Kävimme katsomassa suomalaisen elokuvan Perhoset ja söin keliaakikolle harvinaista herkkua eli pastaa.

Ennen aikuisten retriittiä lapset pakattiin autoon ja vietiin serkkulaan tädin hoiviin pariksi yöksi. Lähin lastenhoitoapu asuu reilun tunnin ajomatkan päässä, joten nää aikuisten minilomat silloin tällöin viikonloppuina tai loma-aikoina on niin jees. 

Tädin luona saa syödä nakkikeittoa ja makaronilaatikkoa vaikka jokaisella aterialla ja voi lillua kylpyammeessa, jota kotona ei ole. Mikäs sen parempaa. Vaikka lapset kuljettaisi maapallon toiselle puolelle - mitä ei olla kyllä tehty - ja jälkikäteen heiltä kysyy loman kohokohtaa, on se aina kylpyamme. Vertoja vetää vain uima-allas, koska kai se on vähän niinkuin upgreidattu amme.

Pastaravintola Tampereella

Mä en yleensä koskaan syö pastaa ravintolassa. Ensinnäkin sitä ei aina ole tarjolla gluteenittomana. Toiseksi tavallisetkin pasta-annokset on usein pettymyksiä. Tai näin mulle on kerrottu. Kolmanneksi gluteeniton pasta täytyy käsitellä oikein, että se ei mene ihan muusiksi. Gluteeniton pastamuusi yhdistettynä kermakastikkeeseen (joka ei mun mielestä kuulu pastaan) on kaksinkertainen pettymys.

Mutta nyt iski pastanhimo. Joku oli kehunut Tampereen Tammelassa, ihan radan vieressä Vellamonkadulla sijaitsevaa PSTAa - kyllä, siitä kuuluu puuttua yksi kirjain - joten päätimme testata. Ravintola ei ole gluteeniton, mutta kaikki pastat lukuun ottamatta lasagnea oli mahdollista saada gluteenittomana. Ja koska tiloissa ei valmisteta pizzaa, ei tarvitse pelätä jauhopölyn päätymistä gluteenittomaan annokseen.

PSTA sijaitsee vanhassa puutalossa, joka oli joskus rautatieläisten asuinkäytössä. Se ja vastapäätä vuonna 1907 rakennettu tavara-asema olivat hetki sitten vielä purku-uhan alla. Nyt Tavara-asemalla järjestetään keikkoja ja K40-discoa, jonne täytyy vielä päästä! PSTAn sisustus oli aika hauska, historiaa kunnioittava ja kodinomainen.

Kello oli 18.15 torstaina ja PSTA oli aivan täynnä. Viereisessä pöydässä istuvat ihmiset harmittelivat, että olivat joutuneet odottamaan ruokaansa tunnin. Ehkä kyseessä oli after work -ruuhka. Puolen tunnin sisään ravintola alkoi tyhjetä, ja meidän annokset tulivat ilman kohtuutonta odottamista. Mikäs siinä oli roseelasi edessä rupatellessa.

Tilasin jättikatkarapu-sahrami-chilipastaa ja olihan se hyvää. Hieman ylikeitettyä gluteeniton pasta oli taas, mutta maku korvasi koostumuksen. Puoliso tilasi perinteisen spagetti alle vongolen, jossa on sydänsimpukoita ja valkoviinikastike. Sekin oli ilmeisen hyvää siitä päätellen, että hän yritti lusikoida lautaselle jäänyttä kastiketta pienillä simpukankuorilla, ha! 

Plussaa myös kohtuullisista hinnoista. Meidän annokset maksoivat 20 euroa ja perinteinen oliiviöljy-valkosipulipasta maksaa 14 euroa. Sen haluan vielä joskus käydä kokeilemassa.

Leffa: Perhoset

Sitten tepasteltiin yli Hämeensillan seuraavaan osoitteeseen: Finlaysonin kortteliin ja Plevnan elokuvateatteriin. 

Kyytiin iso karkkipussi ja katsomaan suomalaista komediaa nimeltään Perhoset. Sen on kirjoittanut Anna Brotkin, jonka käsialaa on mm. Aikuiset-sarja. 

Leffan tapahtumat polkaistaan alkuun ja loppuun tangomarkkinoilla. Sisäministerin ylitunnollinen avustaja Siiri jää pomonsa avio-ongelmien seurauksena jumiin Seinäjoelle, kotikaupunkiinsa. Ja paikalla on tietysti myös Siirin isä, entinen tangoprinssi, jonka elämänhallinnassa on pienoisia haasteita.

Tykkäsin leffasta. Se ei ole juonikuvioilla ilottelua ja maailmaa mullistavia oivalluksia vaan nojaa dialogiin ja näyttelijäsuorituksiin. Pääosanäyttelijät nousivat yli muiden: Aksa Korttila (Siiri), Jani Volanen (Siirin isä Petri) ja Leea Klemola (sisäministeri). Kaikki olivat hauskoja olematta kuitenkaan yliampuvia karikatyyrejä. 

Replat kulkivat hyvin ja leffassa oli paljon fyysistä komiikkaa ilmeissä, eleissä ja kehonliikkeissä. Nauroin. Komiikan alla kulkevia teemoja olivat isän ja tyttären lähentyminen, Siirin tarve höllätä ja pieni romanssin poikanenkin Petrin elämässä. 

Perhosia, pastaa ja pari lasia viiniä - siitä oli vapaa-ilta tehty. Ja kuten ennenkin, bussi toi kotiin kymmeneen mennessä. Koska eihän sitä ihan täysin sovi riehaantua, menee vielä arvokkaat yöunet, joita lapset eivät ole keskeyttämässä. 

Mutta ehkä joskus vielä Tavara-aseman K-40-discoon... ainakin ennen kuin täytän 50 vuotta. Eli vielä ehtii.