Joka syksy sama juttu!

Ensilumi yllätti – taas – ja peitti kukkaruukut, istutukset ja kasvihuoneen. Pelargoniat jäätyivät kiinni kuistin ikkunoihin. Joka kesä vannon, että hoidan pihatyöt ajoissa kuntoon, jotta voin rauhassa seurata ensilumen leijailua kohti maanpintaa. 

Ja joka syksy herään aamulla siihen, että pihalla on epämääräisiä lumen peittämiä möykkyjä. Yksi näistä möykyistä on tällä kertaa auto, jossa on kesärenkaat alla. Sillä ei muutamaan päivää ajella minnekään, sillä renkaiden vaihto on sovittu vasta ensi viikolle.

Kyllähän lumen alle jääneet kesäkukat voisi siivota keväälläkin, mutta ruukut tuppaavat menemään rikki talvella. Siispä päädyn, kuten tänäänkin, kaivertamaan hieman jäistä multaa irti ruukuista ja viskomaan multakokkareita sopivaan kohtaan pihamaalle. Käykö kellekään muulle näin? 

Joskus olen meuhkannut pihalla iltahämärässä otsalampun kanssa, kun ei tuota päivänvaloakaan enää kovin pitkälle riitä. Kurkin samalla kateellisena ja nolona naapureiden pihalle; he kun ovat hoksanneet vuodenajan vaihtumisen ajoissa ja piha on siististi talviteloilla. 

Tänä syksynä jätin sentään suorittamatta yhden rituaalin eli kukkasipulien kairaamisen kohmeiseen maahan. Myyrät syövät ne, en jaksa tänä vuonna edes yrittää.

Viime vuonna kairasin sipuleita maahan lokakuun lopulla. Väittävät, että narsissit eivät kelpaa myyrille; siinä on ehkä hieman perää.

Ehkä viivyttelen, koska kesästä on niin vaikea luopua. Haluaisin säilyttää kesäkukat ja ihastella ruusuja, jotka saattavat säilyttää nuppunsa vielä kevyessä räntäsateessakin. Tosin eivät tänä vuonna, sillä kauris hoiteli kukat suuhunsa jo elokuussa, mutta noin niin kuin periaatteessa. 

Ihan kirpaisee, kun pihoihin aletaan viritellä kausivaloja. Ei vielä, pliis! 

New dawn -köynnösruusu lokakuun ensilumessa männä vuosina. 

Kasvihuone jäi tänä vuonna täysin heitteille, tunnen ihan syyllisyyttä. Loppukesästä asuinalueelle ilmestyneet rotat tekivät sen, että puutarhanhoito loppui kuin seinään. Ei päiväkahveja kasvihuoneen edustalla. 

Mies kävi kastelemassa tomaatteja, mutta muutoin rauhan tyyssijani, jota kuohuviinipaviljongiksikin kutsun, näyttää marraskuun alussa lohduttoman hylätyltä. Pystyyn kuivunutta ja paleltunutta basilikaa, lehtiä lattialla, viimeiset raa'at tomaatit vielä kiinni tertuissa. 

Lohduton marraskuu.

Toiveikas heinäkuu.

Tänä viikonloppuna otin itseäni niskasta kiinni ja aloin siivota. Haistatin pitkät jyrsijöille, joita vieläkin ehkä yön pimeydessä kulkee kasvihuoneen lähettyvillä. 

Harjasin lumen pois kasvihuoneen katolta, jotta aurinko pääsi lämmittämään sisätiloja. Poistin lavoista tomaatin ja kurkun jäänteet, kiikutin persikkapuun ja sitruunan talon kellariin talvisäilytykseen.  Tyhjentelin ruukkuja. Lakaisin lattiat. Vein kastelujärjestelmän sisälle pesuun ja säilytykseen. Laitoin lavojen pinnalle katekompostia. Laitoin varjostusverhon ja istuintyynyt pesuun.

Kasvihuonekahvit alkukesästä, jolloin puutarhatyöt vielä maistuivat.

Huhtikuussa palaan pesemään koko mökin ja istuttelen syötävää lavoihin. Yksi asia täytyy vielä tehdä ennen sitä: haluan vielä istua alas ja juoda syksyn ensimmäiset ja viimeiset kasvihuonekahvit.

Vajaa 10 neliömetriä omaa mullantuoksuista tilaa. Ensi keväänä lupaan pitää sinusta taas huolta.