Keittiöhaihattelua ja pannacottaa

En ole velho keittiössä. Tarkemmin ajateltuna en muuallakaan. Senpä vuoksi olin kuluneella viikolla yllättänyt, kun monet viikon kivoista asioista ja ideoista tapahtuivat juuri keittiössä. Meillä se on paikka, jossa puoliso hoitaa suurimman osan ruokahuollosta. Mun panos keittiössä on lähinnä siivouspuolella. Mutta mullakin on hetkeni.

Mustikkapannacottaa

Ensinnäkin väkersin pannacottakakun isänpäiväksi. Pääruoaksi tein tutun ohjeen mukaan indonesialaista tofua, mutta tää kakku oli ihan uusi tuttavuus. Ja helppo tehdä. 

Pohjaksi gluteenittomia keksejä. Siihen päälle kermasta ja turkkilaisesta jugurtista tehty sörsseli, mausteeksi vaniljaa. Jääkaappiin jähmettymään. En yleensä käytä liivatetta, se jotenkin ällöttää mua, mutta nyt annoin mennä. Ehkä ensi kerralla kokeilen toimiiko vegeversio liivatteesta vai lässähtääkö. Kokemuksia?

Seuraavana päivänä marinoin pensasmustikat hunajassa ja sitruunassa, ja nostelin kakun päälle. Simppeliä. 

Jatkojalostuksena tekisin kyllä marinadista sitruunaisempaa. Ja laittaisin pohjalle reippaammin maustettuja keksejä. Ehkä pipareita? Kakun ohje oli Yhteishyvästä. Mun luovuus ei riitä keittiössä omien reseptien kehittelyyn. Ja vaikka lipsahdankin keittiön puolelle, ei tämä blogi ole kyllä ihan heti reseptipuolelle kehittymässä. Mutta välillä voi kai lipsahtaa tuntemattomalle alueelle?

Nelihenkiselle perheelle aika passelin kokoinen. Viimeisistä paloista ehkä tapeltiin.

Syys- vai joulukaktus?

Toinen kiva asia oli, että uskollinen syyskaktus alkoi kukkia valkoisin kukin. Vuosia sitten kaupasta ostettaessa hänet oli nimetty nimenomaan syyskaktukseksi; tiedä sitten mikä ero on joulu- ja syyskaktuksella. Tämä kaveri kukkii yleensä marraskuussa. 

En tykkää joulunpunaisesta, mutta pinkki on eri asia, oikein makoisa. 

Siispä ostin kaktukselle pinkin kaverin ja ripustin sen keittiön ikkunaan lajitoverinsa viereen. Paikalla aikaisemmin roikkunut muratti heitti henkensä sitkeän taistelun jälkeen. Muratti ei vissiin tykkää kuivahtamisesta.

Uskollinen syyskaktukseni.

Pinkki on vaan niin paljon piristävämpi kuin joulunpunainen. Marraskuista taustaa ei saa pirteäksi millään.

Keittiöunelmia

Keittiö on meidän rintamamiestalossa ainoa huone, jonka pintoja ei ole uusittu sinä kahdeksana vuotena, jotka ollaan tässä asuttu. Ehkä siitä syystä, että se oli alun alkaen jo laitettu, toimiva ja siisti valkoisine pintoineen.

Mutta mua on aina vaivannut, kuinka valkoinen se on. Liian valkoinen. Kalsea. Olen ommellut ikkunoihin verhot, joissa on keltaista kuviota, mutta ne eivät riitä. Lisäksi vakoisessa tapetissa on jokin barokkikuvio. Vaikka sisustuksen ei mun mielestä tarvitse heijastella talon valmistumisvuotta, ei kuvio ihan istu vuonna 1955 valmistuneeseen taloon. Tai mun silmään.

Meidän keittiö on aika hankalan mallinen kalustaa. Kapea, ja vain yksi seinä on ilman ovea tai ikkunaa.

En ole kovin nopea laittamaan julisteita kehyksiin. Tai saamaan kehystettyjä julisteita seinälle asti.

Tällä viikolla, kun istuin keittiönpöydän ääressä mustikkapannacottineni ja joulu/syyskaktuksineni, alkoi tulla mitta täyteen. Ja keittiöunelma alkoi elää. Josko nyt tehtäisiin pinnoille jotain?

Jos olisin tehty rahasta, vaihtaisin kaapistotkin johonkin hieman fiftarihenkisiin kalusteisiin pastellisävyineen. Mutta en ole, joten kalusteet saavat jäädä paikoilleen.

Hmm, mitä uutta kivaa tänne voisikaan juonia.

Tarkka silmä huomaa ehkä piparit takatasolla. Paistettiin viime joululta jäänyt taikina pakkasesta pois.

Sen sijaan haaveilen kaappien välitilojen laatoittamisesta. Ehkä vihreällä. Tai pastellilla. Nyt välitilassa on lasilevy tapetin päällä. Jos välitilaan tulee jokin mukava laatta, laitettaisiin seinille aika neutraali tapetti.

Toinen vaihtoehto on tapetoida koko keittiö jollakin ihanalla kuviotapetilla, ja laittaa samat välitilalasit uudestaan paikoilleen, jolloin tapetti näkyy niiden alta. Kukkatapetti olisi aika kiva. Se on aina kiva. Kuinka jees olisikaan tulla kukkaiseen keittiöön keittämään aamukahveja. Aijai.

Unelmista totta. Oisko se tän viikon motto?