Sydämen eteisvärinän kautta isänpäivään

Tähän viikkoon on mahtunut teinien tuskaa, opintoja Jyväskylässä, sairaalareissu ja lauantaitöitä. Kiirettä on siis pitänyt. Viikko juoksi edellä ja minä perässä. Jospa huomiseen isänpäivään päästäisiin laskeutumaan rauhallisin ja iloisin mielin.

Kiireessä isot ajatukset pysyvät taustalla. Ne puskevat mieleen välähdyksinä vasta sitten, kun ehtii istua alas. Tässä viikon isoimmat:

Teini

Tuo ihmisolento elämän haavoittuvaisimmassa iässä on aina yhtä sykähdyttävä. Se ärsyttää huutaessaan vittua ja mussuttaessaan epäreilusta kohtelusta (kun ei saanut istua takapenkissä). Se ihastuttaa sanoessaan yhtäkkiä jotain niin viisasta elämästä, että et olisi itse samaan pystynyt. Se tekisi mieli ottaa halaukseen silloin, kun se on haavoittuvaisimmillaan ja pelkää tulevaisuutta.

Näitä kaikkia teini oli taas tällä viikolla töissä. Enkä puhu teinistä yksikössä tai sanalla "se" halventaakseni vaan siksi, että teiniydessä on jotain yleismaailmallista ja jaettua. 

Oma kuopus on vielä kaukana teini-iästä. Sitä odotellessa.

Uteliaisuus

Elämä menettäisi merkityksensä, jos en saisi oppia jotain uutta. Näivettyisin pois. Uteliaisuus on sisään rakennettu.

Vietin torstain ja perjantain työnohjausopinnoissa Jyväskylässä. Se tarkoitti intensiivistä keskustelua, ohjausharjoituksia ja narratiivisen ohjauksen teoriaa. Päivien jälkeen pää oli muusia. Kaiken päänsisäisen mömmön keskellä välkkyi kuitenkin ilo: kuinka siistiä, että saan opiskella jotain tällaista. 

Taas junassa matkalla Jyväskylään.

Terveys

Tulin Jyväskylästä kotiin perjantai-iltana ja lähdin viemään puolisoa sairaalaan sydämen epärytmisyyden takia. Puoliso jäi Taysiin, minä tulin lasten kanssa kotiin, laitoin tiskit ja pyykit koneeseen ja lapset nukkumaan. Selvisi, että kyseessä on sydämen eteisvärinä. Heti sähköllä hoidettuna suht vaaraton ja yli nelikymppisillä aika yleinenkin.

Silti. Se laittaa miettimään. Vaikka nelikymppinen on vielä aika nuori, kroppa antaa merkkejä rajoistaan. Ei voi valvoa miten sattuu. Ei voi syödä mitä sattuu. Hoivaa minua, huolla minua, helli minua, kroppa sanoo. Silti tämä on ikä, jolloin monesti puskee väkisin eteenpäin, vaikka väsyttää. 

Mies tuli jo yöllä kotiin. Minä lähdin lauantaiaamuna töihin tai oikeastaan täpötäyteen messuhalliin kuuntelemaan luentoja (opetushenkilökunnalle näitä ei-arkikoulutuspäiviä on tietty määrä vuodessa). Kakofonia sattui korviin ja meinasi aiheuttaa migreeniin. Ajattelin, että nyt ei vedetä äärirajoille. Vetäydyin työkaverin kanssa kahville.

Tää kroppa lepää metsässä.

Isä

Isänpäivälahja puolisolle on ostettu. Myönnän, tein ostoksen pikapikaa Jyväskylässä ennen Omppu-hotellin sängylle rojahtamista. Mutta kävi tuuri; sopiva lahja oli kaupan pöydällä heti, kun astuin kauppaan sisään. Kyllä olivat myyjät osanneet ajatella asiakkaan tarpeita. 

Ehkä leivon huomenna jotain suklaista.

Mun oma isä on jo aika vanha. Olenhan mäkin jo yli neljäkymmentä. Isä tuli tänään käymään, molemmat vanhemmat tulivat auttamaan kiireisen viikonlopun kanssa. He asuvat reilun tunnin ajomatkan päässä. Lapset antoivat isänpäiväkortit isoisälle, syötiin herkkua kahvin kanssa. Jos pitäisi sanoa jotain omasta isästä, sanon tämän: se on aina hypännyt autoon ja ajanut paikalle, jos on tarvittu apua. Vaikka ajomatka olisi ollut pidempikin kuin tunti.