Olen seurannut uutisia Santorinista, joka on evakuoitu maanjäristysten ja tsunamivaaran takia. Teimme sinne häämatkan 13 vuotta sitten. Kaivoin esiin valokuvat ja palasin ajassa taaksepäin. Makustelin auringonpaistetta ja tuulta, joka lennätti hienoa hiekkaa Saharasta asti. Näin edessäni sinisten kattojen kuplameren.
Häämatkalta ei niin vain karata
Menimme naimisiin maaliskuisena lauantaina vuonna 2012, ja häiden jälkeen tuli nopea paluu arkeen. Pinnistin maanantaina töihin enkä matkustanut sen pidemmälle kuin uimahalliin 26 oppilaan kanssa. Lähdimme häämatkalle vasta kesäkuussa.
Matkakohteen määritti kaksi kriteeriä: Kreikka ja saari. Kreikka kiinnosti, ja halusin mennä saareen, sillä siellä minun olisi pakko pysyä aloillaan, ellen sitten aikonut uida pois. Olin nuorempana aika levoton turisti, ja matkamme olivat aktiivisia tee se itse -reissuja. Kiersimme paikasta toiseen joko vuokratulla autolla tai reppureissaten.
Nyt halusimme asettua jonnekin hetkeksi ja vain olla. Päätimme möllötellä Santorinilla parin viikon verran.
Asunto Oiassa
Lensimme suoraan Santorinille ja työvyimme yksityiseltä vuokratussa asunnossa Oian kylässä. Kortteerimme oli rinteessä, ja huoneet oli louhittu perinteiseen tapaan maan sisään. Joka puolella näkyi valkoisiksi kalkittuja taloja ja niiden taivaansinisiä kupolikattoja.
Oli aika huikeaa istua parvekkeella ja katsella merelle. Syödä kreikkalaista salaattia ja juoda viiniä. Päivät olivat kuumia ja illat lämpimän hunajaisia. Kuljimme kylän kujia, kävimme ravintolassa ja kahvilassa, ja palasimme takaisin tukikohtaamme. Luin tuntitolkulla kirjoja ja naapurin kissa loikoili vieressä.
Santorini uppoaa turistien alle
Santoriniin liittyen on uutisoitu myös valtavista turistimääristä, joihin paikalliset ovat täydellisen kyllästyneet, vaikka turismi tärkeä elinehto onkin.
Matkailijamäärät olivat suuria jo 13 vuotta sitten. Oian kylään virtasi turisteja varsinkin laivoilla, jotka pysähtyivät päiväksi aloilleen ja päästivät ihmisjoukot kiertelemään kylää. Opimme tuntemaan kellonajat, jolloin ihmisiä oli eniten liikkeellä eikä kylään kannattanut lähteä kävelylle. Esimerkiksi aamulla pienillä kujilla sai kulkea rauhassa.
Se kohta kylästä, jossa asuimme, ei ollut täynnä täynnä turistimajoitusta. Ympärillämme asui myös paikallisia. Hieman sivummassa oli luksushotelleja, joihin meillä ei ikinä olisi ollut varaa. Pakettimatkoja tehtiin Santorinin toiseen osaan, joista löytyi myös hiekkarantoja. Oiassa ei ollut pulahdusmahdollisuutta. Rappuja pitkin pääsi kyllä käymään alhaalla satamassa, mutta se oli hikinen ja pitkä ponnistus.
Caldera eli kraateri
Santorinin historia on kiehtova. Se on itse asiassa tulivuoren kraateri, joka on syntynyt tuhansia vuosia sitten massiivisessa purkauksessa. Oia sijaitsee seinämällä, josta iso osa saarta on romahtanut veteen.
Saarelta löytyy myös Akrotirin arkeologinen kaivausalue, jossa historiafriikin oli pakko käydä. Siellä pääsi näkemään esiin kaivetun muinaisen kylän tai kaupungin jäännöksiä. Tuliperäinen toiminta tyhjensi alueen asutuksesta joskus kauan sitten.
Taas kerran merenpohjassa muriseva maaperä voi ärjähtää kunnolla, ja senpä takia saari on evakuoitu. Toivottavasti raju purkaus ei saa aikaan tsunamia, joka tuhoaisi kyliä.
Lämpöä ja värejä
En malttanut olla laittamatta kaikkia näitä kuvia, toivottavasti selaimesi jaksoi ne katsoa. Moni kaunis kuva jäi vielä koneelle.
Muistan Santorinilta parhaiten auringon ja värit. Ne ihanat, hehkuvat värit. Kapeat kujat. Bougainvilleat valkoisilla seinillä. Aasit, joilla paikalliset kuljettivat tavaraa läpi kylän.
Ihastuin vanhoihin puuportteihin ja -oviin, joita tuntui olevan joka puolella. Söin niin paljon fetaa, että aloin muuttua juustoksi. Katselin loputtoman pitkään merta ja ihmettelin paikkaa, johon olin saapunut. Muistan ympäriltä tulvivat aistimukset vieläkin, vaikka reissusta on 13 vuotta.
0 comments:
Lähetä kommentti