Mitä tapahtui lihasvoimalle?

Mun kroppa ei enää tästä nuorru. Tämän olisi ehkä pitänyt olla itsestään selvää jo aiemmin, mutta fakta iski jotenkin silmille vasta nyt. Että tämä vartalo kaikkine sisuskaluineen ja ulokkeineen ei olekaan enää kaksikymppisen eikä kolmikymppisen vaan nelikymppisen.

En tiedä mikä sai oivalluksen aikaan. 

Ehkä se, että innostuin yhtenä iltana ottamaan käsipainot ja kahvakuulan esille. Aikani huiskuttelin niiden kanssa ajatuksella, että nyt kiusataan vähän hauista ja rintalihaksia. Vahvistetaan selkää. Väsytin alakroppaakin kyykyillä. Oli karua huomata, että paikat tärräsivät jo pienen treenin jälkeen. Mikä ei ole yllätys ottaen huomioon, että treenaan painoilla noin kerran kuukaudessa.

Tiedätkö tunteen, kun vesilasinkin nostaminen sattuu lihaksissa?

Ja tapahtui niinä päivinä, että painojen kanssa hullutellut nainen oli totaalisen jumissa. Lihakset menivät shokkiin.

Se oli oikeastaan aika kivakin tunne, olinpahan tehnyt jotain. 

Mutta ei se saisi olla näin satunnaista. Takaraivossa on jumputtanut jo useamman vuoden ajan ajatus, että nelikymppisenä lihasvoima alkaa heiketä kasvavalla vauhdilla. Parikymppisenä tauko treenissä tarkoitti vain kipeämpiä lihaksia seuraavalla liikuntakerralla; nyt lihasvoiman harjoittamatta jättäminen tarkoittaa lihaskatoa. 

En kaipaa timmiä ja lihaksikasta kroppaa vaan haluan ruotoni pysyvän jäntevänä ja terveenä. Sellaisena, että jaksan kulkea sen kanssa eteenpäin kivuitta ja hyvässä ryhdissä. 

Mihin se liikunta jäi?

Nuorempana harrastin aika paljon liikuntaa, vaikka musta silloin tuntuikin, että enhän mä nyt tosissani mitään. Kävin salilla, jumpassa, uimassa ja lenkillä. Tein aika fyysisiäkin töitä kaupoissa ja kahviloissa, joissa olin koko päivän jaloillani ja nostelin laatikoita ja työnsin tavaraa täynnä olevia kärryjä. Poljin pyörällä paikasta paikkaan. 

Liikunnan harrastaminen loppui kuin seinään, kun aloin odottaa esikoistani 32-vuotiaana. Muistan sen hetken jumpassa, kun alkoi huimata niin, että en pysynyt pystyssä. Raskaus oli pahoinvointinen ja rankka, ja sanoin irti salijäsenyyden. 

Lapsi syntyi, mutta mä en palannut salille. Kärsin pahoista selkävaivoista, jotka selätin vasta muutama vuosi myöhemmin pilateksen avulla. Pilatesohjaaja osasi kertoa mun kärsineen vatsalihasten erkaumasta. Asia, josta neuvola ja terveyspalvelut eivät maininneet mitään. Pilateksen avulla selkäkivut pysyivät poissa kuopuksen syntyessä ja ovat pysyneet edelleenkin.

Uuden alun paikka

Olen nyt 43-vuotias. Nuorinkin lapsi on jo 6-vuotias. Alan heräillä sumusta, jonka keskellä kroppansa jotenkin menetti lasten saamiselle ja arjen pyörittämiselle. Koska sitä ei laittanut etusijalle. 

Mulla on enemmän aikaa itselle, kun lapset juoksevat pihalla leikkimässä kaverien kanssa. Ja mikä ihaninta, mä olen viimeisen reilun vuoden aikana ollut terveempi kuin koskaan. Vuoden opintovapaa ja rauhassa olo antoi kropalle tauon jatkuvista hengitystietulehduksista ja jälkitaudeista. Pystyn liikkumaan ilman, että tulen heti kipeäksi. 

Pilates kehittää liikkuvuutta ja lihasvoimaa. Teen sitä nettikurssin kautta. Käyn kävelyillä ja välillä juoksemassa. Joskus käyn uimassa. 

Mutta haluan jotain muuta lisäksi. Haluan taas rääkätä lihaksia, hyvällä tavalla ja säännöllisesti. Nykyisellä liikkumiseni ei pidä lihasvoimasta tarpeeksi huolta. Harkitsen yli kymmenen vuoden jälkeen paluuta salille. En jumppiin, mutta omatoimiseen salitreeniin. Laskeskelin, että pystyn käymään salilla 1-2 kertaa viikossa. Se tarkoittaa salikäynnin hinnaksi paria euroa.

Selaan salivaihtoehtoja. En ole sitoutunut vielä mihinkään. Olen aika innostunut. Mutta samaan aikaan vähän jännittää. Osaanko enää?