Yksin kotona ja lumityö-överit

Olin kaksi päivää Jyväskylässä opinnoissa ja palasin perjantai-iltana tyhjään, lumen peittämään taloon. Muu perhe oli lähtenyt mummolaan. Hetki yksin oli ehkä juuri sitä mitä ylikierroksilla käyvä kuuppani tarvitsi intensiivisten opintojen jälkeen. Työnohjausopiskelu on ihanaa, mutta olen tosi ylivirittynyt kaiken sen kuuntelemisen, keskustelun ja pohtimisen jälkeen.

Home alone

Kun raahustin ovesta, seisoin hetken hiljaisessa talossa. Tai ei se oikeastaan ole koskaan täysin hiljainen: pakkanen napsauttelee nurkkia, ilmalämpöpumppu hurisee ja silloin tällöin pikkulintu käy rapistelemassa katonrajassa olevalla tuloilma-aukolla. Ehkä se on utelias tai aistii lämmön. 

Ilmassa leijui tuoksu, jonka haistaa oikeastaan vasta oltuaan pari päivää poissa kotoa. Kahvinkeittimeen jäänyt suodatinpussi, päiviä sitten suihkautettu hajuvesi. Sisäilma, joka vanhassa talossa muuttuu hieman ummehtuneemmaksi, kun ovista ei hetkeen kuljeta.

Laskin reissurepun eteisen lattialle ja liikuttelin kipeytyneitä hartioita. Napsautin valot päälle. Keittiön pöydällä odotti yllätys. Kortti, ruusuja, karkkipussi ja vihje, jonka mukaan jääkaapista löytyisi viinipullo. Perhe oli halunnut muistaa tyhjään kotiin palaajaa.

Ryntäsin riuhtomaan kaapinovea auki ja siellähän se oli, roseekuohari. Ahmaisin lähikaupasta ostamani eineksen ja heittäydyin sohvalle karkkipussin ja viinilasin kanssa. 

En yleensä tunnelmoi kynttilänvalossa, mutta tällä kertaa päätin yrittää. Sytytin laventelille tuoksuvan kynttilän. Oon koukussa laventeliin. Harmi kyllä kynttilä oli niin mieto, että nenä piti työntää lähes tuleen kiinni, että haistoi jotain. Nenäkarvathan siinä paloivat. Tosin mieto tuoksu on ehdottomasti parempi kuin voimakkaan esanssinen löyhkä joka saa aikaan vain päänsäryn.

Harkitsin kirjan hakemista ja lueskelua hiljaisessa talossa, mutta se olisi ollut aivotoiminnallisesti liian vaativa juttu. Laitoin Netflixin päälle ja aloin katsoa kauhusarjaa nimeltä From. Se oli mulle uusi tuttavuus. Katsoin pari jaksoa viiniä lipitellessä ja salmiakkia syödessä. Muutamasta viinilasillisesta huolimatta nukuin hyvin ja heräsin vasta yhdeksältä lauantaiaamuna.

Nainen, tartu lumilapioon

Aamulla kurkkasin varovaisesti ulos. Ei se auttanut, lumitöihin oli mentävä. Tampereella lunta tuli paljon, ja asumme vielä sellaisella alueella, jossa lunta tuntuu olevan vielä hitusen enemmän. 

Maisema toi mieleen muumien Taikatalven. Muumipeikko herää kesken talviunien ja kaikki on peittynyt lumiseen vaippaan. Valo on utuisen sinertävä. Lumi tuntuu vaimentavan äänetkin. Kaikkialla oli lumisia kumpuja.

Tältä muumilta kesti kymmenen minuuttia raivata ulkoraput puhtaaksi. Sen jälkeen kävin ajotien kimppuun. Edellisessä postauksessa peräänkuulutin fyysistä työtä ja nyt sain mitä tilasin. Kahden tunnin ähräämisen jälkeen olin saanut putsattua puolet ajotiestä sekä polut ovelle ja roskiksille. 

Tämä oli ensimmäinen vuosi, jolloin olin kateellinen naapurille, joka surruutteli menemään lumilingollaan. Lunta tuprusi ympäriinsä pensasaidan takana. Oma lumilapio tuntui siltä, kuin sen kyydissä olisi ollut sementtiä, kun oli aikansa lapioinut. 

Kävin syömässä ja katsoin taas yhden jakson Fromia ennen paluuta ulos. Tiesin kasvihuoneen nitisevän lumitaakan alla. Tuo rakas mökkeröni sijaitsee tontin takakulmassa eli aloitin raivaamalla polun sen luokse. Vedin harjalla lumet alas ja työntelin ne pois alta. 

Neljä tuntia siinä meni yhteensä. Hartiat nitisivät ja pohkeet tärräsivät, kun palasin uitettuna koirana sisälle. Perhe karautti autolla pihaan, joka oli ainakin osittain putsattu lumesta.

Pääsin halimaan lapsia.