Nuori ja valinnan vaikeus

"Entä jos mä valitsen väärin?" Oppilas katsoo minua silmät lautasen kokoisena ja pyytää vastausta. On yhteishakuaika, ja tämä kysymys pomppaa esiin vähän väliä opon luona.

Miten pitäisi sanoa? Voisin tietysti vakuutella, että "et sä väärin valitse." Mutta mistäs minä sen voin tietää. Voihan olla, että oppilas huomaa myöhemmin, että toisinkin olisi voinut valita. Siispä olen usein ärsyttävä ja vastaan kysymyksellä: "No kuvitellaan, että valitset väärin. Minkälaista se sitten on?" 

Toisille päätöksenteko on helpompaa

Nuoret eivät ole ainoita, joilla on vaikeuksia valita. Aikuiset miettivät ravintolassa, ottaako tiramisua vai suklaakakkua. Valitako seinän väriksi beige vai beesi? (En vieläkään tiedä, onko näillä jotakin eroa.) Hakeako työpaikkaa vai ei? Erotako vai ei? 

Valintojen tekemistä edeltää päätös. Toisille päätöksenteko on helpompaa. He ovat niitä, jotka eivät vatvo loputtomiin. Tämä ei tietenkään ole yksiselitteisesti ainoa ja oikea tapa, sillä kyllähän valintoja kannattaa harkita. Toisilla valinnoilla on suuremmat seuraukset kuin toisilla. Beigen seinän voi maalata helposti kirkkaankeltaiseksi, mutta avioerosta voi olla vaikeampi peruuttaa.

Päätöksenteon ja valintojen taustaa voisi käsitellä niin monesta mielenkiintoisesta näkökulmasta, aina ihmisen minäkuvasta temperamenttiin. Kaikkien näkökulmien kattaminen veisi kokonaisen kirjan, joten en lähde tässä postauksessa sille polulle. Yhden mielenkiintoisen yleiskatsauksen antaa muun muassa Satu Pihlaja kirjassaan Valinnan paikka. 

Nuori valinnan edessä

Minua kiinnostaa ennen kaikkea nuori, jonka täytyy valita. Palataan siis oppilaaseen, joka katsoo anovasti suurilla silmillään ja pyytää minua kertomaan mikä olisi oikea päätös. Iso osa opinto- ja uraohjaajan työtäni on auttaa ihmisiä päätöksenteossa. En valitse asioita heidän puolestaan enkä arvioi heidän tekemiään päätöksiä. Tehtäväni on auttaa heitä tekemään nämä asiat itse.

Sen takia pyydän oppilasta kuvittelemaan tilannetta, jossa hän tajuaa valinneensa itselleen sopimattoman opiskelupaikan. En kysy tätä saadakseni oppilasta epätoivon valtaan vaan saadakseni hänet löytämään ei-toivotustakin tilanteesta joustoa ja voimavaroja. Olen huomannut, että oppilaat pohtivat usein seuraavia asioita:

En mä varmaan siinä vaiheessa enää mieti, mitä olisin voinut valita vaan keskityn siihen hetkeen. 

Oon miettinyt tätä jo niin paljon, että ei tää ihan väärä valinta voi olla. 

Tuntuu varmaan hetken aikaa tosi pahalta, jos huomaan ettei se ookaan oma juttu. Mutta sitten ainakin tiedän, ettei se oo oma juttu. 

Voin tehdä uusia suunnitelmia, jos se on ihan paskaa.

Oppilaat siis puhuvat auki tilanteen ja kertovat, että valinnan tekemisellä ei varmaankaan ole katastrofaalisia seurauksia. He löytävät itsestään luottoa valintoihinsa. Toki on aina mahdollista, että oppilas ahdistuu liikaa tulevaisuuden ajattelusta. Siinä tapauksessa keskitymme enemmän nykyhetkeen.

Liian paljon vaihtoehtoja

Päätöksenteko on sitä vaikeampaa, mitä enemmän vaihtoehtoja on tarjolla. Jos nuori haluaa esimerkiksi lukioon, on loppujen lopuksi aika sama, mihin lukioon hän menee. Itse menin lukioon, joka oli ainoa sadan kilometrin säteellä. Jos lukioiden lista on pitkä, oppilaalla (ja heidän vanhemmillaan) herää liioiteltu ajatus, että valinta tulee määrittämään loppuelämän kulun. Kyllähän siinä herää teinillä paineita. 

Löysin parin vuoden takaisesta Helsingin Sanomista mielenkiintoisen jutun nuorten aikuisten mielenterveyskriisistä. Identiteetintutkija Rasmus Mannerström totetaa artikkelissa, että mielenterveyskriisissä on kyse identiteetistä. Jutun voi lukea täältä.

Mannerströmin mukaan koulutus ja ura ovat nykyään yhtä tinderiä. Kulman takana saattaa aina odottaa parempi vaihtoehto. Nuoret kokevat valintoihin sitoutumisen vaikeana. Ja koska valintojen tekeminen ja niihin sitoutuminen muodostavat identiteetin perustan, jää identiteetti epävarmaksi. Aikuistumiseen liittyvien valintojen tekemistä lykätään. Epävarmuus ja etsintä kuuluvat olennaisena osana nuoruuteen, mutta lopulta pitäisi päästä johonkin lopputulokseen.

Taustalla on Mannerströmin mukaan illuusio, jonka mukaan kuka tahansa voi tulla miksi tahansa. Vaihtoehdoista pitäisi valita paras ja sulkea pois muut tulevaisuudet.

Tämä illuusio on mielestäni pelottava. Ja kuinka paljon paineita se asettaakaan nuorille. 

Onko vääriä valintoja?

Valintojen supermarketin illuusiota eivät pidä yllä nuoret vaan aikuiset eivätkä he monesti auta nuoren päätöksentekoa:

Susta tulee roskakuski, jos sä meet sinne kouluun... Tulet aina katumaan tuota päätöstä... Sulla olis mahdollisuuksia niin paljon parempaan.

 

Esimerkiksi tällaisia kipeitä kommentteja oppilaat ovat kertoneet kuulleensa aikuisilta.

Yhteiskunnassamme on ylipäätään valloillaan vinksahtanut tilanne, jossa nuoria sekä painostetaan valitsemaan polkunsa mahdollisimman nopeasti että pelotellaan valintojen seurauksilla. Esimerkiksi korkeakoulutukseen ohjataan hakeutumaan nopeasti. Opinnot tulisi suorittaa nopeasti. Koulutusalan vaihtaja saa huonommat hakeutumispisteet. Aikuisena ei enää niin vain opiskella uutta alaa (tai syvennetä osaamista samalta alalta), koska aikuiskoulutustuki on lakkautettu.

Viesti on, että tee valintasi heti ja tee se oikein. Valintoihin liittyvästä ahdistuksesta tulee ikään kuin yksilön patologinen ongelma, vaikka yhteiskunta vaikuttaa valintaprosessiin mielikuvilla ja käytänteillä. Tuloksena on ahdistunut nuori.

Tosiasiassa vaihtoehtomme eivät ole rajattomat eikä kaikista voi tulla mitä tahansa. Eikä tämä ole aina huono asia.

Mutta haluaisin kysyä, onko vääriä valintoja? Eikö aikuisten - ja yhteiskunnan ylipäätään - tehtävä olisi tukea nuoria miettimään valintojaan ilman pelkoa kohtalokkaista virheistä? Ehkä silloin valintoja olisi helpompi tehdä ja niihin osattaisiin sitoutua. 

Väärien valintojen olemassaoloa olen miettinyt aiemminkin: Ehkä ura onkin ruma sana

Kuvat: Pixabay