Onko työllistyminen aina joko tai?

Olen tanssinut tangoa työllisyyspalvelujen kanssa nyt kuukauden verran. Olen selvittänyt opiskelujani, kirkastanut työnhaun tavoitteita, ährännyt cv:tä kuntoon ja niin edelleen. 

Kohtaamani työllisyyspalvelujen ihmiset ovat olleet mukavia ja puhuneet tavalla, joka sai minut kokemaan, että he ymmärtävät tilanteeni eivätkä vähättele. Näin ei ole aina ollut, kun olen pätkätyöläisenä työttömyyskorvauksiin turvautunut. Tango on siis sujunut ihan kivasti.

Kuulette varmaan tekstin sävystä, että jokin tässä kuitenkin mättää. Ja näin on.

Mustavalkoinen työllistymispuhe

En voi olla ihmettelemättä, miten ääripäistä katsottuna työnteko nähdään yhteiskunnassamme. Olet joko töissä tai työtön. Töissä tai eläkkeellä. Töissä tai sairaseläkkeellä. Töissä tai sairaslomalla. Töissä tai vanhempainvapaalla. Ja asia, joka itseä tällä hetkellä korpeaa eniten: työllistetty tai yrittäjä.

Myönnän, että puhun asiasta mututuntumalta. Mutta vaikutelma ja viesti, jonka saan kaikista työllisyyspalveluille tekemistäni selvityksistä, tuntuu olevan tämä: Ethän vain opiskele? Ethän vain yritä? Ethän vain tee keikkatyötä, joka estää kokoaikaisen työn? Mitä enemmän tutustun esimerkiksi yrittämiseen, sitä enemmän opin porsaanrei'istä, jotka voivat tiputtaa minut kaiken tuen ulkopuolelle, jos en ole tarkka siinä miten toimin. 

Toisin sanoen työnteon mahdollisuuksien etsimiseen yllä tuntuu leijuvan uhka. Jos yrität ajatella hiemankin laatikon ulkopuolelta, sillä on seurauksia. 

Ymmärrän kyllä, että ansiosidonnainen tai mikä tahansa tuki ei tipahda eteen ilmaiseksi. (Ja olen minä siitä maksanutkin.) Voin hyväksyä sen, että jokainen työttömyysajalla tienattu palkkaeuro vähentää tukiani puolella eurolla. (Tosin voisin myös pitää puolustuspuheen suojaosan säilyttämisen hyödyistä ja tärkeydestä esim. pienituloisille.)

Mutta en ymmärrä, miksi työllistymistä määritellään mustavalkoisilla ääripäillä. Ikään kuin niiden välistä ei löytyisi mitään. Se näkymä passivoi ja jättää paikalleen odottamaan.

Joustavia työnteon tapoja

Työnteon tavat moninaistuvat, vaikka tukijärjestelmät eivät niiden perässä pysykään. 

Voisi kuvitella, että yskivä talouskin hyötyisi ihmisistä, jotka suhtautuvat omaan työllistymiseensä luovasti ja etsivät tapoja, joilla he voivat tehdä töitä omista lähtökohdistaan käsin. Ihmisen ei tarvitse olla ja tehdä vain yhtä asiaa, vaan hän voi aktiivisesti etsiä erilaisia tapoja työllistää itsensä. Työttömyysetuutta on toki mahdollista saada osittaisena, jos käy osa-aikatyössä, mutta tämä on vielä kaukana siitä, että aktiivisesti autettaisiin ja rohkaistaisiin ihmisiä rakentamaan oma työllisyytensä erilaisista palasista, jos he niin toivovat. 

Ja todella uskon, että monet toivovat. Ainakin minä toivon. Tässä hetkessä tuntuu liian kapea-alaiselta ajatella, että tuleva työni löytyy vain yhdestä paikasta palkkatyöläisenä. Haluaisin olla yrittäjä, joka tekee myös palkkatöitä. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että työttömyysturva ei tunnista tätä yhdistelmää vaan ansiosidonnaista voi kerryttää vain palkkatyöläisenä tai yrittäjänä.

Puhuin alussa tangosta työllisyyspalveluiden kanssa. Ne eivät tietenkään ole kaiken pahan alku ja juuri vaan noudattavat lakia ja niille asetettuja velvollisuuksia. Yhteiskunnan ja lainsäädännön pitäisi tässä suhteessa muuttua notkeammiksi. Itse voisin tehdä perusteellista faktojen selvitystä, jotta ymmärtäisin työpolitiikan kiemuroita paremmin.

Tämä teksti ei kuitenkaan tullut lakipykälistä tai faktoista. Se tuli tunteesta ja kokemuksesta. Omasta ja monien muiden, jotka ovat kertoneet, että työelämän mahdollisuudet tuntuvat heistä liian jähmeiltä ja mustavalkoisilta.