2025 oli ison loikan vuosi

Vuosi 2025 hölkkäsi ohi rivakkaan tahtiin. Tapahtui paljon, ehkä sen takia se nopealta tuntuikin. Osan matkasta juoksin vahvasti mukana. Vuosi 2025 oli ison loikan vuosi. Irtisanouduin opinto-ohjaajan virasta ja aloin miettiä yrittäjyyttä. Tämä draamankaari oli ehkä alkanut jo edellisinä vuosina. Näin se meni, kuukausi kerrallaan.

Tammikuu

Opintovapaa on loppu ja olen taas töissä kolmatta kuukautta. Ensimmäiset kaksi kuukautta tuntuivat hyviltä: oli kivaa olla töissä taas teinien kanssa. Alamäki alkoi joululomien jälkeen. Hikoilen koulun käytävällä välituntivalvojana. Aivan kuin olisin jo käyttänyt kaiken jaksamiseni. Kroppa alkaa oireilla. Kärsivällisyys on ohutta. Pimeä tuntuu pahalta. Yritän sivuuttaa olon. 

Kyllä tästä vielä rytmiin päästään.

Helmikuu

Sivuuttaminen ei onnistu. Levottomuus tiivistyy ahdistukseksi. Olen pettynyt, eikö pitkä opintovapaa tuonutkaan uutta jaksamista? Työni on samaa kuin ennen, mutta on myönnettävä, että se ei riitä minulle. Välillä se on liikaa minulle. Aamulla töihin ajaessa joudun pysäyttämään auton kaupan parkkipaikalle oksettavan olon takia. Kroppa oireilee, kun yritän survoa epämiellyttävät tunteet ja ajatukset johonkin syvälle.

Maaliskuu

Auringonpaiste on lisääntynyt. Se läpäisee pipon, hiukset ja kallon ja yltää aivoihin. Tai sinne, missä ikinä tunteet ja tuntemukset asuvatkaan. Välillä tuntuu, että kroppa on tunteiden elinympäristö, varsinkin vatsa, pää ja keuhkot. Sisälläni alkaa säteillä myös ja turtumus rakoilee. Möyhin ahdistustani ja annan tilaa vaihtoehdoille: entä jos vain lähden työstäni kohti uutta? Minulla on valta tehdä niin, kyse on minun elämästäni. 

Uskaltaudun Entä jos -ajatusleikkiin.

Ajatuksia maaliskuulta: Astmaa ja ajatusmykkyröitä

Huhtikuu

Saavutan saturaatiopisteen ja päätän irtisanoutua. Vie useamman päivän päästä juttelemaan esihenkilön kanssa kahdestaan. Vielä ennen hänen työhuoneeseensa menoa kysyn itseltäni: voisinko vain perua tämän? Tiedän vastauksen heti. En. Ajatus paluusta vanhaan tuntuu mahdottomalta. Irtisanoudun. Asian sanallistaminen esihenkilölle kirkastaa tilannetta itsellenikin: en lähde päästäkseni karkuun vaan lähden, koska haluan kokeilla jotakin uutta. Tarvitsen sitä nyt. Tärisen jälkikäteen. Arvostan esihenkilön rohkaisevia sanoja: "Jos jokin vetää puoleensa, sitä kohti kannattaa mennä." 

Ja näin se meni: Päivä jona irtisanouduin töistä

Hatanpään arboretumissa heinäkuussa.

Toukokuu

Tunnen haikeutta ja kuplivaa iloa. Haikeutta, koska pidän ohjaustyöstä nuorten kanssa. Iloa, koska näen mahdollisuuksia, jotakin uutta. Ymmärrän selkeämmin, että irtisanoutumiseni ei johdu siitä, että työni, jonka olen jättämässä, olisi jotenkin kamalaa. Siinä on kuitenkin kuormittavat tekijänsä, joita en voi sivuuttaa. Ja veto uusia haasteita kohtaan on suuri ja innostava. Alan ehkä yrittäjäksi. Ihmiset kysyvät minulta, mitä aion tehdä. Moni koulussa työskentelevä sanoo ihailevansa rohkeuttani. 

En ole varma, olenko rohkea vai tyhmänrohkea. 

Kesäkuu

Viimeinen työpäivä koittaa juhannuksen alla. Jäljellä on vielä kesäloma ennen työsuhteen päättymistä. Olen yllättävän puhki. Sydämentykytykset ja levottomat unet jatkuvat pitkälle kesään. Ylivirittynyt kroppani yrittää palautua. Annan itselleni luvan vain olla kesän. Mietin asioita syksymmällä.

Heinäkuu

Alan pikkuhiljaa tajuta jääväni työttömäksi. En mene paniikkiin. Muistutan itseäni toimimaan suunnitelman mukaan: lepää loma-aika ja vietä se perheen kanssa. Vielä(kään) ei tarvitse stressata tulevaa. Tulevaisuutta aletaan miettiä pala kerrallaan elokuussa.

Elokuu

Tulevaisuus koittaa. Jään työttömäksi. Rahallisesti pärjään kyllä, sillä olen säästänyt ja budjetoinut tilannetta varten, ja alan saada ansiosidonnaista karenssin jälkeen. En kadu päätöstäni, vaikka välillä onkin ikävä teinejä ja kotiin jäämiseen on vaikea tottua.

Alan viritellä unelmaa yrittäjyydestä. Ostaisiko joku minulta uraohjausta ja työnohjausta? Huomaan joidenkin ihmisten suhtautuvan yllättävän negatiivisesti yrittäjyysmietteisiini. Aivan kuin he ottaisivat sen henkilökohtaisesti. Joku jopa sanoo, että hänellä on yrittäjyydestä vain huonoja kokemuksia. Joku ei sano mitään vaan kääntää puheenaiheen muualle. Olen yhä innostunut, mutta samaan aikaan epävarma. Haen töitä. En saa töitä.

Tältä ensimmäinen työttömyyskuukausi tuntui: Takana viikko työttömyyttä

Edelleen arboretumissa. Taivaalle alkoi kerääntyä pilviä.

Syyskuu

Voin fyysisesti hyvin ja saan nukuttua. Elämä tuntuu tasapainoiselta. 

Jatkan työnohjausopintoja ja saan pari uutta ohjausryhmää. Tuntuu hyvältä tehdä taas työnohjausta ja innostun siitä koko ajan lisää. Kirjoitan opintojen lopputyötä. Mietin palveluita, joita voisin tarjota ja kohderyhmiä, jotka voisivat ostaa minulta. Olen innoissani, mutta samalla tunnen epämääräistä tutinaa. Kaipaan jonkun tuekseni yrittäjyyspohdintaan, jotta se ei olisi epämääräistä mutumössä. Haen töitä. En saa töitä.

Lokakuu

Ilmoittaudun työttömille tarkoitettuun yrittäjyysvalmennukseen. Pääsen juttelemaan orastavista suunnitelmistani toisen ihmisen kanssa. Hänen avullaan kuorin mutumössöstä konkreettisia toimintatapoja ja tavoitteita. Olo on helpottunut ja voimaantunut. Saan lopputyön päätökseen. Haen töitä. En saa töitä.

Marraskuu

Valmistun työnohjaajaksi. Se herättää minussa ramppikuumeen ja huijarisyndrooman. Nytkö pitäisi osata ja antaa palaa yrityksen suhteen? Ajatukseni alkavat käydä ylikierroksilla. Samaan aikaan vuosi lähenee loppuaan ja kaamos pimentää taivaan. Voimat ovat vähissä, opiskelu ja yritystoiminnan hahmottaminen ovat vieneet yllättävän paljon energiaa. Hälytyskellot soivat: kaamosmasennus nostaa päätään. Päätän rauhoittaa tahtia. Olo on ristiriitainen, sillä olenhan työtön. Miten silloin voi olla liian kova tahti? Haen töitä. En saa töitä.

Joulukuu

Yritysvalmennus loppuu. Valmennuksen kautta tapaan henkilön, joka on samankaltaisessa elämäntilanteessa ja pohtii yrittäjyyttä. Vertaistuessa on voimaa. Jään pohtimaan nimeä mahdolliselle yritykselleni. 

Pari päivää ennen joulua saan yllättäen kutsun seuraavana päivänä tapahtuvaan työhaastatteluun. Työmahdollisuus on mielenkiintoinen, mutta samalla mietin, miten käy yrittäjyyshaaveiden, jos saan työn. Osallistun etähaastatteluun ja minulle kerrotaan samana päivänä, etten saanut paikkaa. Sattuma olisi hyvin voinut ohjata elämän toiseenkin suuntaan.

Rauhoitan joulunajan olemiselle ja aikaansaamattomuudelle. Luen kirjoja, nyprään kotona kaikkea kummallista. Neulon esimerkiksi villapaidan ja leivon useamman kakun. Hellin kirvojen valtaamaa pientä sitruunapuutani. Tuijotan uutena vuotena kuohuviinin pintaan kiirehtiviä kuplahduksia. 

Jos 2025 oli loikan vuosi, millaiseksi muotoutuu vuosi 2026?