keskiviikko 18. kesäkuuta 2025

Viimeinen päivä vakituisissa töissä

Luovutin avaimet ja jäin lomalle, joka vaihtuu elokuussa irtisanoutumiseksi. Hassu fiilis. Innostunut, pelokas, vapautunut, epävarma - kaikkea yhtä aikaa. Tosin jo etukäteen arvelin, että tunnelmat voivat vaihdella paljonkin töiden loppumisen konkretisoituessa.



Vielä kerran näitä käytäviä

Ajattelin juhlistaa viimeistä työpäivää pukemalla ylle liehuvan hameen. Eipä hametta kukaan tyhjässä koulussa näkisi, se olisi minua varten. 

Liihottelin sitten pitkin koulun käytäviä helmat hulmuten ja tein viime hetken työt: tyhjensin kaapit henkilökohtaisista tavaroista, nollasin työpuhelimen ja lutrasin työhuoneeseen yksin jäävät viherkasvit läpimäriksi. Kävin kansliassa moikkaamassa harvoja vielä töissä olevia. Yhteishaun tuloksiin liittyvän ohjauksen ja neuvonnan olin jo tehnyt edeltävinä päivinä.

Koulun viidennen kerroksen käytävää on tullut käveltyä kilometrikaupalla viimeisten 4-5 vuoden aikana. Tullut juteltua ja väiteltyä teinien kanssa, eroteltua heitä toisistaan, kiirehdittyä tunneille, vahdittua vessoja vapen ja muiden hölmöyksien varalta (asia, jota ei jää ikävä). Hiljaisempina välituntivalvontoina olen morjestanut vitriinissä nököttävää tilhiä ja oppinut, että se on englanniksi bohemian waxwing. Ettäs tiedätte.


Tilhi. Bohemian waxwing. Yleissivistystä.


Teini-ikävä

Tilheä ei jää ikävä (vai taipuuko se tilhiä?), mutta nuoria kylläkin. 

Olen ohjauksissa kohdannut iloa, unelmia, itkua, turhautumista, raivoa, pelkoa, onnistumisia ja riittämättömyyden tunteita. Ei pelkästään tässä vaan muissakin kouluissa vuosien aikana. Koulutyössä on monta turhauttavaa ja kuormittavaa asiaa, mutta ohjauskeskustelut nuorten kanssa eivät ole koskaan tuntuneet siltä. Niitä tehdessäni tunsin olevan olennaisen asian ääressä.

Ei pidä olla liian dramaattinen ja sanoa, että peruskoulu on lopullisesti takana päin - kuka tietää mistä sitä itsensä löytää, sijaisuuksia tekemästä vähintään - mutta onhan tämä iso muutos. 

Aikaisemmin olen aina tukeutunut ajatukseen, että haen seuraavaa määräaikaista pätkää taas jostakin koulusta. Nyt toiveissa on hyppy muihin töihin: työnohjaukseen, uraohjaukseen, kouluttamiseen, ehkä jopa kirjoittamiseen. Koulusijaisuudet toimivat ehkä voita leivän päälle tuovana tukipilarina, mutta vakituinen aikani peruskoulussa on ainakin tältä erää ohi.



Grand exit

Kun sitten astuin viimeisen kerran koulurakennuksen ulko-ovesta kadulle, tilanne eteni minulle hyvin tyypillisellä tavalla: hameenhelma jäi vanhan puuoven väliin. Se siitä arvokkaasta poistumisesta. Olin jo palauttanut avaimet. Hetken siinä mietin, että soitanko vahtimestarille, huutelenko ohikulkijaa apuun vai vietänkö ovenraossa koko kesän. 

Helma onneksi irtosi nykimällä, ja pääsin elämässä eteenpäin ilman repaleista hametta. Mutta oli hame ehjä tai ei, kaikki on edessä päin oleva on hämärän peitossa. 

Mutta eihän se ole seikkailu eikä mitään, jos ei vähän jännitä.


2 comments: