Päivä Viron pohjoisrannikolla

Heräsimme kartanosta. Tai no, sen entisestä myllystä. Kun aamupala oli syöty ja osin sulateltu, otimme auton alle ja suunnan kohti Viron puoleista Suomenlahden rantaa. Eväsreppuun pakattiin laivakarkkeja ja sokerittomia keksejä, joita kaupassa vielä luulin sokerillisiksi. Totuus paljastui, kun lasten hampaat puraisivat palasen: äiti, tää maistuu pahvilta.

Võsu

oli ensimmäinen etappi. Kylä meren rannalla. Wikipedian mukaan asukkaita 334 vuonna 2011. Kesäaikaan luultavasti enemmän, sillä rannan tuntumaan näytti nousevan loma-asuntoja. 

Võsun rannalla

Ajeltiin merenrantareittiä ja parkkeerattiin auto heti, kun tuli fiilis, että nyt ollaan kylän ytimessä. 20 metrin sisällä parkkipaikasta oli kaksi ravintolaa ja nälkähän se jo olikin.

Ravintolavalinnassa auttoivat kaksi kysymystä: 1) Oletteko auki? 2) Saako ruoan gluteenittomana? Kun toinen paikoista näytti lisäksi erityisen freesiltä ja listakin hyvältä, päätös oli tehty - söimme Mere 38:ssa.

Michelin guide suosittelee

Ja niin mäkin, Mere 38 oli huippuravintola maallikonkin silmin! Tästä Michelinin sivuille, jos haluat ammatillisemman arvion.

Lapset söivät kotletteja eli lihapullan ja jauhelihapihvin välimuotoa, jossa oli kunnon lihaa. Aikuisille kuhaa ja uusia perunoita valkoviinivoikastikkeessa. Yksinkertaista, mutta herkullista! Tosin epäilen, että jos yrittäisin tehdä saman ruoan itse, se ei olisikaan enää niin yksinkertainen...

Ravintola oli tehty asuinhuvilan alakertaan ja yläkerrassa taisi olla yöpymispaikkoja. Savustin pörisi takapihalla ja seurasin, kun keittiön väki valmisti ulkona salaatinkastiketta yrteistä. Paikka oli siisti, kaunis ja ammattitaitoa hönkivä. Ja vaikka hinnat olivat kalliimmat kuin monessa muussa paikassa, kala-annos maksoi 22 euroa.

Meren rannalla

Ruoan jälkeen tepastelimme Võsun rannalle ja katselimme Itämerta eteläsuunnasta. Uimaranta oli pitkä, mutta uimareita vähän. Uikkareita ei ollut mukana, koska ajateltiin ennemmin mennä uimaan kartanon kylpylään. Ja myönnän, mä inhoan rantahiekkaa uikkareissa!

Võsun rannalla edelleen.

Hypättiin autoon ja lähdettiin takaisin samaa rantareittiä kuin tulimmekin. Aikas uhkaavan näköisiä ukkospilviä jyrähteli taivaanrannassa, ja Tallinnan yli taisikin mennä kunnon rintama. Mutta kuivina säilyttiin. Pysähdyttiin pienessä venesatamassa kahville ja ihmettelemään hiekkaisena ja heinäisenä kumpuilevaa merenrantaa.

Alueella sijaitsee Lahemaan kansallispuisto ja patikoijille riittää reittejä kuljettaviksi. Turistioppaan mukaan kansallispuistossa on aarniometsiä, laajoja soita sekä kallioisia merenrantoja. Idylliset merimaisemat eivät siis avautuneet noin vaan auton ikkunasta, rantatiet kun kulkivat vahvasti kansallispuiston keskellä. 

Katsastettiin myös pikkuruinen Altjan kalastuskylä. Kylässä ei asu enää kukaan vaan se on kunnostettu perinnetietojen avulla. Historiallisten lähteiden mukaan se on ollut olemassa jo 1400-luvun puolella. 

Altjan kalastajakylää.

Altjan rantaa.

Päivä oli merituulta ja hiekkaa sandaaleissa, aurinkoa ja maha täynnä ruokaa. Illaksi takaisin kartanolle, uimalasit päähän (ja ehkä uikkaritkin päälle) ja kylpylään.

P.S. Yövyimme Vihulan kartanossa: RYHMÄ RÄMÄ VIROLAISESSA KARTANOSSA.

Pyörimme autolla sinisen kiekuran paikkeilla. Haparointi ei edusta todellisuutta, ajelimme ihan nätisti tietä pitkin.