Rottatarkkailijan päiväkirja

Rotan ilmestyminen maisemaan on järkyttänyt mua sydänjuuriani myöden. Tuttu juttu kaupungissa, sanovat, mitä sitä kauhistelemaan. Mutta en voi sille mitään.

Jos en olisi puutarhaihminen, rotat eivät ehkä hetkauttaisi niin paljoa. Mutta ne eivät pelkästään vilahtele ojanpientareella vaan ovat tunkeutuneet paikoista pyhimpään: hellyydellä hoidetun kasvihuoneen ympäristöön. Ne ovat käyneet sörkkimään rentouttavinta asiaa elämässä eli puutarhanhoitoa. En pysty kävelemään pihalle ajattelematta, että tuolla jossakin ne ovat. 

Kirjoitin asiasta blogissa aikaisemminkin, ja nyt The Crazy Rat Lady avaa teille elo-syyskuisia päiväkirjamerkintöjään tässä kuumottavassa tilanteessa. Dramatiikan säilymiseksi kuukauden tapahtumat on tiivistetty toiminnantäyteisimpiin päiviin. Postaus saattaa sisältää joillekin järkyttävää kuvamateriaalia. Enkä puhu nyt itsestäni, omenista tai auringonkukista, vaikka kaikki liittyvätkin asiaan.

Päivä 1

Naapuri tiedottaa pensasaidan yli, että näki ison jyrsijän livahtaneen lehtikompostista. Pallottelemme vaihtoehtoja: vesimyyrä vai rotta? Vesimyyräkään ei ole kiva, mutta mieluummin se kuin rotta.

Asuinalueen faceryhmässä koiranulkoiluttajat kertovat nähneensä siimahäntiä. Yök, yöks, lueskelen netissä rottatietoutta. Elän vielä kieltämisen aiheuttamassa onnellisuuskuplassa: ei minun pihallani mitään ylimääräistä ole.

Päivä 2

Olen käynyt lasten kanssa maauimalassa. Aurinko paistaa, hiukset ovat märät, menen tyytyväisenä kahvikupin kanssa takakuistille. 

Kuulen rouskutusta omenapuun alta. Ihan pieni jyrsijä ei noin kovaa ääntä tee, joten tässä vaiheessa yllättävän rauhallinen mieleni järkeilee sen olevan rotta tai orava. Kävelen katsomaan, ja näen jonkin vilahtavan pois. Orava se ei ollut, mutta jospa kuitenkin hiiri, ei isompaa? Vetäydyn jännittyneenä tarkkailemaan tilannetta hyvän matkan päähän.

Kasvihuoneen ohi vilahtaa jotakin isoa, jolla on pitkä häntä. Saan sydänkohtauksen ja morsetan puolisolleni töihin, että ostaa kotimatkalla rotanloukun. Onnellisuuskuplani on rikottu. 

Juoksen suu vaahdossa kertomaan asiasta naapureille. Eivät epäile kertomaani, mutta yleistä mielenterveyttäni varmaankin kyllä.

Päivä 3

Laitan viestiä ympäristöterveysviranomaiselle ja kysyn, onko tullut muita havaintoja, ja aikooko kaupunki tiedottaa ja ohjeistaa asiassa jotenkin. Saan ystävällisen vastauksen. He kävivät kävelemässä alueella, mutta eivät nähneet rottia tai paikkoja, joista rotat voisivat olla peräisin. "Olisitko ehkä nähnyt vesimyyriä?" kysyvät.

Olen tuohtunut, mutta samalla alan epäillä itseäni.

Maahan tippuu kilokaupalla omenia, joita keräämme jätesäkkeihin kuin vaarallisinta ydinjätettä. Puusta omenia päätyy kellariin käyttöä varten.

Päivä 4

Jumalaare, haluan todistusaineistoa. Näin rotan, en vesimyyrää. Pihalle laitetaan toinenkin loukku. Puolisokin, joka aluksi ehkä epäili minua, näkee vilahduksen isosta jyrsijästä omenapuun luona. 

Mies kuskaa maahan tippunutta omenasatoa kaatopaikalle. Omenoita on käynyt nakertamassa iso joukko erilaisia eläimiä, suurin osa varmaankin oravia. Ne keräävät ruokavarastoa ja pomppivat aivan pistoksissa pihallamme.

Päivä 5

Ei havaintoja, ei saalista loukuista. Omenaa tulee. Hilloan, kuivatan ja teen omenapiirakkaa. Banaanikärpäset rakastavat omenansotkuista keittiötämme.

Kuljen pihalla vain sen verran kuin on pakko. Kipitän kasvihuoneeseen kastelemaan tai pyydän puolisoa tekemään sen. 

Hilloa tai sosetta tulossa.

Päivä 6

Ei havaintoja, ei saalista. 

Avarran pakkomielteisesti rottatietouttani ja mietin skenaarioita,  joissa rotat tulevat taloon sisälle. Tarkistan iltaisin, että vessanpytynkannet ovat alhaalla. En halua rotan uivan pyttyyn. Olen kuulevinani rapinaa joka puolella. Vanha talo natisee ja rapisee, lohduttaudun.

Päivä 7

Viesti naapurilta: rotta nalkissa! Tämä ällöttävä merkkipaalu todistaa, että kaupunkilainenkin osaa tunnistaa rotan. Harmi, että saaliista ei ole kuvaa lähetettäväksi ympäristöterveysviranomaiselle.

Päivä 8

Ei havaintoja, ei saalista. Näen unta rotista. En enää koskaan halua nähdä omenia, niitä on niin paljon. Koko naapurusto notkuu omenapuita, eivätkä kaikki kerää niitä maasta. 

Taivaalla lentää haukka. Melkein hurraan ja mietin, alkaisinko haukankesyttäjäksi. Se voisi olla vaihtoehto kissalle, jota harkitsen myös. Harmi, että taidan olla allerginen. Voiko haukalle olla allerginen? 

Päivä 9

Ajan autolla, ja kadun yli kipittää rotta. Vaikka se on jonkin matkan päässä, se näyttää isolta asfalttia vasten matalaksi painautuessaan. 

Lähes voitonriemuisessa pökkyrässä laitan ympäristöterveysviranomaiselle viestiä ja sanon, että rottia tällä alueella on. Saan välittömästi vastauksen, jossa he ystävällisesti kertovat tulleensa samaan päätelmään. Aikovat tiedottaa asukkaita pihojen siivoamisesta ja lintujen ruokinnan lopettamisesta. Mukavaa porukkaa, ajattelen, ja tunnen olon heti turvallisemmaksi, vaikka kaupunki ei teekään minkäänlaista tuholaistorjuntaa yksityisillä pihoilla.

Päivä 10

Ei havaintoja. Rotanloukkuihin vaihdetaan syötiksi suklaa - tämän neuvotaan toimivan. Laivareissulta kaappiin jäänyt Toblerone valikoituu rottamenuun. 

Ikävä kyllä oravat ovat persoja mantelisuklaalle, ja loukkuun jää ensimmäinen (ja onneksi viimeinen) sivullinen uhri. Suremme syyllisenä oravaa ja vaihdamme takaisin juustoon, vaikka se ei näytä varovaisia rottia houkuttavan niin yhtään.

Päivä 11

Sunnuntai, jonka aikana tapahtuu paljon. Suorastaan myrskyinen aamu, ilmassa pyörii Atlantilla riehuneen myräkän rippeitä. Sataa ja tuulee. Katson ikkunasta kahvikuppi kädessä ulos. Hymähdän, orava juoksee terassin aidalla.

Oravan viereen juoksee rotta. Oh horror! Näen sen ensimmäistä kertaa niin läheltä. Rotta näyttää jahtaavan oravaa tai leikkivän sen kanssa. Pulautan kahvin takaisin kuppiin ja seuraan silmät suurina kuin katsoisin kauhuelokuvaa.

Kaksi oravaa juoksee aivan pistoksissa pitkin auringonkukkia ja käy syömässä niistä siemeniä. Rotta syö maasta oravan tiputtelemia siemeniä ja kiipeää kukkiinkin. Se kipittää pitkin terassin aitaa. Paikalle ilmestyy toinen rotta. Tajuan tehneeni pihaan auringonkukkabuffan.

Puoliso menee kaatosateessa ja tuulessa pihalle ja kaataa kaikki auringonkukat ja vie roskiin. Hetken päästä kaksi rottaa ja oravaa juoksee sekopäisinä etsien hävinneitä auringonkukkia.

Etsin tuholaistorjujan puhelinnumeron.

Sateen vihmovan ikkunan läpi katsottuna: siellä se kiipeilee ja etsii auringonkukkia.

Päivä 12

Ei havaintoja. Verkkokalvoilla pyörii kuva auringonkukkajahdista ja pysyn poissa takapihalta. En kuitenkaan soita vielä torjujalle. Aiomme ensin siivota pihan ja tarkistaa, löytyykö sieltä rotanpesää. Ei rotan rottaa näkyvissä.

Päivä 13

Puoliso kaataa huonokuntoiset pensasaidat ja tyhjentää lehtikompostit. Minä tyhjennän rakkaat lavakaulukset viljelyksistä. Isäni hurauttaa paikalle peräkärryn kanssa ja kärryllinen puutarhajätettä päätyy kaatopaikalle. Piha on kumman avoin.

Ei rotanpesää. Ei havaintoja.

Päivä 14

Taas alkaa tapahtua.

Puoliso näkee rotan juoksentelevan alas leikattujen pensasaitojen kohdalle. Huomaa, että se menee koloon naapurin pihalla, puutarhajätettä sisältävän avokompostin alle. Kolo on aikaisemmin jäänyt rehevän pensasaidan katveeseen.

Olipa kerran ilmakivääri. Ja väijytys. Ja kaksi kuollutta rottaa.

Tämähän oli tietenkin satua, koska laki kieltää kaupungissa ilmakiväärillä ampumisen. Talossa sisällä sitä saa käyttää hiirien, rottien ja myyrien ampumiseen.

Päivä 15

Ei havaintoja. Olo on helpottunut, ehkä ne kaksi röyhkeää pihassa pyörijää ovat poissa. Naapuri tuhoaa avokompostit ja tamppaa maassa olleen kolon umpeen. Se pysy ummessa, kukaan ei kulje siitä. Mietin, että on kiva, kun lähimpien naapurien kanssa toimitaan asiassa yhdessä.

Yöllä kuulen lehtopöllön huhuilun. Taas tekee mieli hurrata, toivottavasti sillä on ruokaisa yö.

Päivä 16

Ei havaintoja. Tiedän, että rotat elävät yhdyskunnissa, joten siellä ne ovat. Jossakin. Pelkään, että ne tulevat taloon kylmien kelien saavuttua. Suunnittelen, mihin kohtiin talossa pitää laittaa jyrsijäverkkoa. Rotanloukut ovat paikoillaan. 

Päivä 17

Ei havaintoja. Kirjoitan kauhunovellia. Kumma kyllä, siihen ilmestyy rottia. Uskaltaudun taas pihalle kahvittelemaan, vaikka säpsähdänkin, kun orava pomppaa yhtäkkiä näköpiiriin. 

Viranomaisten tiedote kolahtaa postiluukkuun. Siinä painotetaan omenien keräämistä ja linturuokinnan lopettamista, jotta ravinnonpuute hoitelisi rottakannan pienemmäksi talvella. Hyvästelen ajatuksen auringonkukista ensi kesänä.

Tänään

Ei havaintoja. The Crazy Rat Ladyn merkinnöistä saa ehkä sen kuvan, että rottia tulee ovista ja ikkunoista tai että päiväkirjan pitäjän todellisuudentaju horjuu. Kumpikaan ei onneksi vielä pidä paikkaansa. 

Tuholaistorjujan numero polttelee sormissa. Ehkä naapurit suostuisivat yhteistyöhön ja -rahoitukseen torjunnassa.

Koulutyössä olen kehittänyt silmät selkäänkin - se on ammatillinen selviytymiskeino - mutta rottatarkkailussa olisi kiva, jos ei näkisi niin herkästi pienintäkin vilahdusta silmäkulmassa. Voisi olla rennommin. Ehkä tarkkailijan pitää asentaa itselleen silmälaput.